Kela tarkasti lapsilisän yksinhuoltajakorotukset

Report this content

Kela tiedottaa 23.4.2004, JULKAISUVAPAA KLO 12 Kela tarkasti lapsilisän yksinhuoltajakorotukset Kela on tutkinut lapsilisän yksinhuoltajakorotuksen maksuperusteet koko maassa. Valvonnassa kävi ilmi, että 2 900 henkilöä on saanut yksinhuoltajakorotusta väärin perustein. Yksinhuoltajakorotusta maksetaan kaikkiaan 102 000 lapsilisän saajalle. Lapsilisien yksinhuoltajakorotusten valvonta alkoi vuosi sitten osana Kelan normaalia vuosittaista sisäistä valvontaa. Kaikki lapsilisän yksinhuoltajakorotuksen saajat saivat huhtikuussa 2003 Kelasta kirjeen, jossa muistutettiin yksinhuoltajakorotuksen perusteista ja tuen saajien ilmoitusvelvollisuudesta. Kirjeen saajia kehotettiin ottamaan yhteys Kelaan, jos olosuhteissa oli tapahtunut muutoksia. Samanaikaisesti Kelassa aloitettiin valtakunnallinen valvonta, jonka tarkoituksena oli selvittää, onko yksinhuoltajakorotus oikein maksussa. Kirjeen tavoite oli, että yksinhuoltajakorotuksen saajat ilmoittaisivat muuttuneista olosuhteistaan oma-aloitteisesti. Valvonta toteutettiin siten, että väestörekisteristä saadut asukastiedot yhdistettiin yksinhuoltajakorotusta saavien osoitetietojen kanssa. Jos samassa asunnossa asui vakinaisesti vastakkaista sukupuolta oleva, yksinhuoltajakorotuksen saajaa enintään 15 vuotta vanhempi tai nuorempi henkilö, tutkittiin yksinhuoltajakorotuksen oikeellisuus. Näin toimittiin kaikkiaan 4 950 yksinhuoltajakorotuksen saajan osalta. Valvonnassa kävi ilmi, että kaikkiaan 2 900 henkilöä sai yksinhuoltajakorotusta väärin perustein (2,8 % saajista). Liikamaksun määrä oli koko maassa yhteensä 2,6 miljoona euroa. Liikaa maksettu aika oli keskimäärin 18 kuukautta ja keskimääräinen liikamaksun suuruus 894 euroa. Yleisin syy väärin maksamiseen oli se, että yksinhuoltajakorotusta saava ei ollut ilmoittanut Kelalle avoliitostansa. Kela perii takaisin väärin perustein maksetut etuudet. Noin neljäsosa valvonnan piirissä olleista reagoi Kelan lähettämään kirjeeseen ja ilmoitti oma-aloitteisesti muuttuneista olosuhteistaan. Yksinhuoltajalle maksetaan jokaisesta lapsesta lapsilisään yksinhuoltajakorotusta 36,60 e/kk. Yksinhuoltajalla tarkoitetaan lapsilisän saajaa, joka ei ole avioliitossa tai avoliitossa taikka on muuttanut puolisostaan erilleen yhteiselämän lopettamiseksi. Lisätietoja Kelan terveys- ja toimeentuloturvaosasto, etuuspäällikkö Suvi Onninen, puh. 020 434 3942, suvi.onninen@kela.fi ------------------------------------------------------------ Tämän tiedon Teille välitti Waymaker, http://www.waymaker.fi Seuraavat tiedostot ovat ladattavissa: http://www.waymaker.net/bitonline/2004/04/23/20040423BIT00050/wkr0001.doc http://www.waymaker.net/bitonline/2004/04/23/20040423BIT00050/wkr0002.pdf