Kelan asumistukimenot nousivat 1,4 miljardiin euroon vuonna 2013

Report this content

Kela maksoi asumistukia vuonna 2013 yhteensä 1 414 miljoonaa euroa. Kelan asumistukimenot ovat kasvaneet viisi vuotta peräkkäin syksyllä 2008 alkaneen taloustaantuman jälkeen. Vuonna 2013 etuusmenot kasvoivat edellisvuosia enemmän. Etenkin yleisen asumistuen menot ovat nousseet.

Suurimpana syynä asumistukimenojen kasvuun viime vuosina on tukea saavien ruokakuntien tai henkilöiden määrän lisääntyminen. Osaltaan kasvua on aiheuttanut myös vuokrien nousu.

Yleistä asumistukea saavia ruokakuntia on poikkeuksellisen paljon vertailtaessa aiempiin vuosiin. Vuodesta 2008 määrä on kasvanut lähes 53 000 ruokakunnalla. Työttömyyden perusturvaa saavien määrä on kasvanut samaan aikaan. Yleistä asumistukea sai vuoden 2013 lopussa 192 274 ruokakuntaa.

Eläkkeensaajan asumistukea sai viime vuoden lopussa 187 675 henkilöä. Eläkkeensaajan asumistuen saajien määrä on kasvanut tasaisesti 1990-luvulta alkaen. Tukea saa yhä useampi kansaneläkkeen saaja. Eläkkeensaajan asumistuen saajista 54 % on täyttänyt 65 vuotta. Toinen suuri ryhmä tuen saajissa ovat henkilöt, jotka saavat työkyvyttömyyseläkettä kansaneläkkeenä.

Opintotuen asumislisää sai 150 333 opiskelijaa joulukuussa 2013. Asumislisän saajien määrä on pysynyt lähes samana 2000-luvulla. Myöskään asumislisän menot eivät ole kasvaneet 2000-luvulla yleisen ja eläkkeensaajan asumistuen menojen tapaan.

Lue lisää tilastokatsauksesta:

Kelan asumistukimenot nousivat 1,4 miljardiin euroon vuonna 2013 (pdf)

Lisätietoja medialle
Kela, Aktuaari- ja tilasto-osasto
Pääsuunnittelija Heidi Kemppinen, puh. 020 634 1307

Kelan viestintä
Yhteystiedot www.kela.fi/viestinta
Puhelinpalvelu medialle p. 040 733 522, arkisin klo 9-16
Sähköposti viestinta@kela.fi

Mediainfo on Kelan taustoittava uutiskirje medialle. Tilaa kerran kuussa ilmestyvä mediainfo osoitteessa http://www.kela.fi/uutiskirje

Liitteet & linkit