Kelan harkinnanvaraisen kuntoutuksen kuntoutujamäärä vähenee

Report this content

Kelan harkinnanvaraiseen kuntoutukseen käytettävissä oleva rahamäärä supistuu vuodesta 2015. Sosiaali-ja terveysministeriön valmistelema säästö tarkoittaa muutoksia sekä kuntoutujamääriin että kuntoutuspalveluihin.

Kelan harkinnanvaraiseen kuntoutukseen osallistuu ennusteen mukaan vuonna 2014 noin 44 000 kuntoutujaa. Rahamäärän supistuessa kuntoutujamäärä laskee vuonna 2016 noin 41 000 kuntoutujaan ja vuonna 2017 noin 39 000 kuntoutujaan. Kelan arvion mukaan jatkossa harkinnanvaraiseen kuntoutukseen eivät pääse mukaan kaikki kuntoutujat, joilla todetaan kuntoutuksen tarve.

Harkinnanvaraisen kuntoutuksen palveluja supistetaan vähentämällä kuntoutujamääriä lähes kaikissa palveluissa. Kuntoutuspalvelut suunnitellaan siten, että koko päivän kestävien palveluiden rinnalle tulee jatkossa avomuotoisia, suurelta osin käyntikertoihin perustuvia kuntoutusmalleja. Näitä kevyempiä kuntoutusmalleja otetaan käyttöön suurimpien sairausryhmien eli tuki- ja liikuntaelinsairaiden (tules), mielenterveyden häiriöitä sairastavien, reumaa ja sydänsairauksia sairastavien kuntoutuskursseissa. Lisäksi joudutaan lopettamaan kokonaan joidenkin sairausryhmien kursseja.

Tämänhetkisten arvioiden mukaan suurimmat kuntoutujamäärien vähennykset kohdennetaan uuteen AURA-kuntoutukseen ja pienimmät säästöt lasten ja nuorten ADHD- ja Asperger- sekä omaishoitajien, ikääntyneiden monisairaiden ja muistihäiriösten kursseihin. Muutamien sairausryhmien palvelulinjoja vähennetään. Harkinnanvaraisten yksilöllisten kuntoutusjaksojen varat on kiintiöty vuoden 2014 viimeisestä vuosineljänneksestä alkaen. Tämä tarkoittaa päätösten hylkymäärien nousua tässä kuntoutuspalvelussa.

Muutokset tarkentuvat harkinnanvaraisen kuntoutuksen kolmivuotissuunnitelman valmistelun yhteydessä keväällä 2015.

Lisätietoja

www.kela.fi/kuntoutuskurssihaku

www.kela.fi/lomakkeet

Kelan terveysosasto,

Kuntoutuspäällikkö Tiina Huusko p. 020 634 3221

Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren p. 020 634 3284

etunimi.sukunimi@kela.fi

_______________

Kelan viestintä

Puhelinpalvelu medialle p. 040 733 522, arkisin klo 9-16

viestinta@kela.fi

Mediainfo on Kelan taustoittava uutiskirje medialle. Tilaa kerran kuussa

ilmestyvä mediainfo osoitteessa http://www.kela.fi/uutiskirje