• news.cision.com/
  • Kela/
  • Kelan järjestämille kuntoutuskursseille pääsee nyt entistä useampi

Kelan järjestämille kuntoutuskursseille pääsee nyt entistä useampi

Report this content

Yli 65-vuotiaiden mahdollisuudet päästä mukaan Kelan järjestämään kuntoutukseen paranevat. Omaishoitajien kuntoutuskursseille voi jatkossa osallistua myös hoidettava omainen.

Kela uudistaa ja yhtenäistää sairausryhmäkohtaisten kuntoutuskurssien laatuvaatimuksia yhdessä terveydenhuollon asiantuntijoiden kanssa.

Yli 65-vuotiaiden mahdollisuudet osallistua Kelan kurssimuotoiseen kuntoutukseen paranevat, sillä useiden kurssien ikärajoja on korotettu tai ne on poistettu kokonaan. Esimerkiksi muistisairauksia sairastavat voivat osallistua kuntoutukseen 75-vuotiaiksi asti.

Omaishoitajien kursseille voi osallistua myös hoidettava omainen. Omaishoitajan on helpompi osallistua kurssille, kun hoidettavalle omaiselle ei tarvitse etsiä hoitopaikkaa.

Vuoden 2013 uutuus ovat 16–30-vuotiaille mielenterveyden häiriötä sairastaville nuorille suunnitellut kuntoutuskurssit. Kurssien tavoitteena on tukea nuoren opiskelu-, työ- ja toimintakykyä.

Ensi vuoden alusta samankaltaisille sairausryhmille suunnattuja kuntoutuskursseja myös yhdistetään. Joissakin sairausryhmissä puolestaan siirrytään kuntoutukseen, joka toteutetaan yksilöjaksoina.

Vuoden 2013 alusta alkavat uudistuneet kurssipalvelut mm. seuraavissa ryhmissä: aivoverenkiertohäiriöt, autismi, Aspergerin oireyhtymä, ADHD, hengityssairaat, lasten niveltulehdus, diabetes, muistisairaat, omaishoitajat, fibromyalgia, liikehäiriösairaudet, nivel- ja selkärankareuma, sydänsairaudet, aikuisten syöpäsairaudet, uniapnea, narkolepsia, työuupumus- ja mielenterveyskurssit sekä MS-tauti.

Kuntoutus kustannetaan useimmille kuntoutujille harkinnanvaraisen kuntoutuksen varoista. Kela voi myöntää harkinnanvaraista kuntoutusta eduskunnan vuosittain vahvistaman rahamäärän puitteissa.

Rahoitusta on lisätty vuodelle 2013 mm. aivohalvaus-, Aspergerin oireyhtymä-, ADHD-, autismi-, mielenterveys-, omaishoitaja-, liikehäiriö- ja ikääntyneiden monisairaiden kursseille.

Lisätietoja medialle:
Kelan terveysosasto, kuntoutusryhmä,
kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren, puh. 040 516 3284
asiantuntijalääkäri Ville Pursiainen, puh. 040 135 0267
suunnittelija Pirjo Tikka, puh. 040 179 0627
etunimi.sukunimi@kela.fi

Lisätietoja asiakkaalle:
www.kela.fi/kuntoutus
Kelan palvelunumero kuntoutusasioissa 020 692 205