Kuntien työmarkkinatukivastuu laajenee

Report this content

Vuodenvaihteen jälkeen kunnat rahoittavat puolet niiden henkilöiden työmarkkinatuesta, jotka ovat saaneet sitä 300–999 päivää ja 70 % niiden henkilöiden työmarkkinatuesta, jotka ovat saaneet sitä vähintään 1 000 päivää.

1.1.2015 alkaen työmarkkinatuki ja siihen mahdollisesti liittyvä lapsikorotus rahoitetaan valtion varoista 300 päivään asti.

300 päivän jälkeinen työttömyysajalta maksettu työmarkkinatuki rahoitetaan puoliksi valtion ja puoliksi työmarkkinatuen saajan kotikunnan varoista siihen asti, kunnes henkilö on saanut työmarkkinatukea 1000 päivää.

1000 päivän jälkeen työttömyysajan työmarkkinatuki rahoitetaan niin, että kunta maksaa siitä 70 % ja valtio 30 %.

Aktiivitoimenpiteiden ajalta maksetun työmarkkinatuen valtio rahoittaa kokonaisuudessaan kaikilta tuen saajilta kuten tähänkin asti.

Kotikunta on väestötietorekisteriin merkitty työmarkkinatuen saajan vakituinen kotikunta.

Kaikki työttömyyden perusteella maksetut työmarkkinatukipäivät lasketaan 300 ja 1000 päivän kertymään. Työmarkkinatukea on voitu saada vuosia sitten, mutta jos työssäoloehto ei ole missään välissä täyttynyt, kaikki työmarkkinatukipäivät lasketaan 300 ja 1000 päivän kertymään.

Työttömyysaikaisen työmarkkinatuen 300 tai 1000 maksupäivän laskeminen alkaa uudelleen alusta sen jälkeen, kun työtön työnhakija on työssäoloehdon ja työttömyyspäivärahan enimmäisajan täyttymisen jälkeen uudelleen oikeutettu työmarkkinatukeen.

Esimerkiksi työllistymistä edistävää palvelua ei lasketa 300 tai 1000 maksupäivän kertymään. Soviteltu työmarkkinatuki puolestaan kuuluu 300 tai 1000 päivän kertymään.

31.12.2014 asti työmarkkinatuki ja siihen mahdollisesti liittyvä lapsikorotus on rahoitettu puoliksi kunnan ja valtion varoista sen jälkeen, kun työmarkkinatukea on maksettu yhteensä 500 päivältä.

Kela laskuttaa kuntia

Työmarkkinatuen maksaa Kela. Kela laskuttaa kunnilta niiden rahoitettavaksi kuuluvan osuuden työmarkkinatuesta.

Kelan tilastokannassa Kelastossa voi tehdä erilaisia raportteja Kelan työttömyysturvaetuuksien saajista ja maksetuista etuuksien määristä.  Kelastossa on kertymäluokat myös 300  ja 1000 päivää työttömyyden perusteella työmarkkinatukea saaneista. 

Työmarkkinatuen saajat ja työttömyyden perusteella maksettujen tukipäivien kertymä.

Kuntakohtaiset tiedot työttömyysajalta työmarkkinatukea saaneista tukipäivien kertymän mukaan

Vuonna 2013 kunnat rahoittivat työmarkkinatukea 215 miljoonalla eurolla. Tänä vuonna summa nousee arviolta 246 miljoonaan euroon, kun pitkäaikaistyöttömien määrä on lisääntynyt. Ensi vuonna voimaantuleva lainmuutos kasvattaa kuntien rahoittamaa euromäärää arviolta 60 %.

Lisätietoja:
Kelan tilastoryhmä,
pääsuunnittelija Heidi Kemppinen, puh. 020 634 1307
etunimi.sukunimi@kela.fi

Liitteet & linkit