Opintotuen saajilla muita tuloja aiempaa vähemmän

Report this content

Opintotukea vuonna 2014 saaneiden opiskelijoiden tulot olivat vuonna 2014 keskimäärin 7 720 euroa. Summa sisältää veronalaiset tulot ja toimeentulon turvaamiseen tarkoitetut apurahat ilman opintorahaa. Opintotuen saajien tulot ovat pienentyneet edellisvuosista, sillä vuonna 2013 ne olivat keskimäärin 7 740 euroa ja vuonna 2012 keskimäärin 7 810 euroa.

Kotimaisiin opintoihin opintotukea saaneet yliopisto-opiskelijat ansaitsivat vuonna 2014 keskimäärin 10 050 euroa, ammattikorkeakouluopiskelijat 10 040 euroa, ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelleet 5 370 euroa ja lukiolaiset 2 690 euroa.

Opintorahaa tai asumislisää vuonna 2014 saaneista 326 000 opiskelijasta 86 prosentilla oli opintotuen lisäksi muita tuloja. Lähes 46 800 tuensaajalla ei ollut muita tuloja. Korkea-asteella vailla muita tuloja oli 8 prosenttia opintotuen saajista, ammatillisissa oppilaitoksissa yli viidennes ja ulkomailla tai lukiossa opiskelevista tuensaajista joka neljäs.

Tulovalvonnan päätösehdotuksista lähes 40 % käsitellään uudelleen

Vuonna 2014 opintotukea saaneista 33 850 ylitti vuositulorajan. Tulorajan ylittäneille lähetettiin päätösehdotus opintotuen takaisinperinnästä. Keskimääräinen takaisinperittävä määrä päätösehdotuksissa oli 1 345 euroa. Päätösehdotusten määrä kasvoi hieman edellisvuodesta, jolloin päätösehdotus lähetettiin hieman yli 33 500 henkilölle.

Vuoden 2013 tulovalvonnassa 39 prosenttia päätösehdotuksen saajista pyysi asiansa uudelleenkäsittelyä. Sen seurauksena lähes 3 000 tuensaajalla takaisin maksettava määrä pieneni ja yli 5 200:lla takaisinmaksu todettiin aiheettomaksi. Lähes kaikissa tapauksissa syynä oli opintojen aloittaminen tai valmistuminen. Takaisinperintöjen lukumäärä väheni 28 100:aan.

Lue lisää tilastokatsauksesta:
Opintotuen saajien tulot vuonna 2014 ja vuoteen 2014 kohdistunut tulovalvonta (pdf)

Lisätietoja medialle

Kela, suunnittelija Anna Koski-Pirilä, puh. 020 634 1373
etunimi.sukunimi@kela.fi

Kela,  vastaava sunnittelija Ilpo Lahtinen, puh. 020 634 3254
etunimi.sukunimi@kela.fi

Lisätietoja asiakkaille
Verkossa: www.kela.fi/tulot_opiskelijan-omat-tulot

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit