Puolison tulojen vaikutus työmarkkinatukeen lievenee

Report this content

​Työmarkkinatuen tarveharkinnan tulorajat nousevat joulukuussa. Muutos merkitsee tuen korotusta noin 15 000:lle työmarkkinatuen saajalle. Niiden työttömien, joilta tuki on aiemmin evätty tarveharkinnan perusteella, kannattaa tarkistaa oma tilanteensa ja hakea tukea uudelleen.

 

Työmarkkinatuki on tarveharkintainen etuus, jonka määrään vaikuttavat sekä hakijan omat että hänen avio- tai avopuolisonsa tulot. Täysi työmarkkinatuki on tänä vuonna 25,63 e/pv eli noin 550 e/kk. Pienin maksettava työmarkkinatuki on noin 60 snt/pv.

Valtioneuvosto on antanut asetuksen, jonka mukaan työmarkkinatuen tarveharkinnan tulorajoja korotetaan. Muutosta perustellaan palkkatason yleisellä nousulla. Tulorajoja on tarkistettu viimeksi vuonna 2004.

 Puolison tulot 

Jatkossa työttömän työnhakijan puoliso voi ansaita 1 704 e/kk ilman, että hänen tulonsa vaikuttavat työmarkkinatuen määrään. Tällä hetkellä puolison tulot vähentävät työmarkkinatukea, jos ne ylittävät 1 384 euroa kuukaudessa.

Työmarkkinatukea ei ole myönnetty lainkaan, jos puolison tulot ovat yli 2 460 e/kk. Tämä tuloraja nousee 15. joulukuuta 321 eurolla. Jatkossa työmarkkinatukea ei voida maksaa, jos puolison tulot ovat yli 2 781 e/kk. 

Tulorajoja korotetaan huollettavien, alle 18-vuotiaiden lasten perusteella. Jos huollettavana on yksi lapsi, puoliso voi ansaita 1 834 e/kk ilman, että tulot vaikuttavat työmarkkinatukeen. Vastaavasti työmarkkinatukea ei myönnetä, jos puolison tulot ovat yli 3 120 e/kk. 

Yksin asuvan pääomatulot 

Tarveharkinnan lieventäminen vaikuttaa myös yksinhuoltajaan tai yksin asuvaan työttömään. Yksin asuvalta tarveharkinnassa otetaan huomioon lähinnä pääomatulot, sillä työttömyysaikaiset ansiotulot yleensä sovitellaan työmarkkinatuen kanssa.  Tulorajojen korotuksen jälkeen perheettömällä henkilöllä vähennetään 75 % siitä tulojen osasta, joka ylittää 311 euroa kuukaudessa. Nykyinen suojaosuus on 253 euroa.

 Miten uusia tulorajoja sovelletaan? 

Uusia tulorajoja sovelletaan 15.12. alkaen, jolloin asetus tulee voimaan. Työtön työnhakija voi laskea oman työmarkkinatukensa määrän muuttuneilla tulorajoilla osoitteessa http://www.kela.fi/laskurit. Laskurilla voi laskea etuuden määrän sekä nykyisten että uusien tulorajojen mukaisesti päivämäärää muuttamalla.

Kela tarkistaa työmarkkinatuen määrän automaattisesti niiltä henkilöiltä, jotka jo saavat työmarkkinatukea.

Niiden työttömien, joilta työmarkkina tuki on evätty puolison tulojen tai omien pääomatulojen perusteella tai jotka eivät ole edes tukea hakeneet, tulee jättää uusi työmarkkinatukihakemus. Työttömyysturvahakemuksen voi tehdä verkossa osoitteessa http://www.kela.fi/asiointi . Asiointipalveluun kirjaudutaan verkkopankkitunnuksilla.

Lisätietoja medialle:
Kelan eläke- ja toimeentuloturvaosasto,
lakimies Mari Köngäs, p. 020 634 3972,
suunnittelija Sari Mustonen, p. 020 634 3682
etunimi.sukunimi@kela.fi

Lisätietoja asiakkaalle:
Kelan internetsivut www.kela.fi:
Muutokset työmarkkinatuen tarveharkintaan 15.12.2010 alkaen
http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/091110151304ML?OpenDocument

Työttömyysetuuden laskurit:
http://www.kela.fi/laskurit 

Kelan palvelunumero työttömille 020 692 210 arkisin klo 8-18 

Tiedote ruotsiksi http://www.fpa.fi/aktuellt