Sairaanhoito ulkomailla kiinnostaa

Report this content

Kela esittelee eurooppalaista sairaanhoitokorttia ja kertoo rajat ylittävän terveydenhuollon yhteyspisteen toiminnasta Suomen suurimmassa sosiaali- ja terveysalan tapahtumassa Terve-SOSissa 6.–7.5.2015.

Eurooppalaisen sairaanhoitokortin on hankkinut 1,4 miljoonaa suomalaista. Maksuton kortti on hyvä hankkia, koska muutoin voi tulla kalliiksi, jos sairastuu yllättäen ulkomaanmatkalla. Eurooppalaisen sairaanhoitokortin voi saada henkilö, jonka sairaanhoitokustannuksista Suomi vastaa.

Eurooppalaisella sairaanhoitokortilla saa lääketieteellisesti välttämättömän sairaanhoidon julkisessa terveydenhuollossa sekä sairausvakuutuslaitosten sopimuslääkäreillä ja -sairaaloissa, kun matkustaa EU- tai Eta-valtioissa tai Sveitsissä. Kortilla pääsee hoitoon myös, jos pitkäaikaissairaus aiheuttaa matkalla akuuttia hoidontarvetta tai jos tarvitsee hoitoa raskauden tai synnytyksen vuoksi. Sairaanhoidon todellisista kustannuksista vastaa Suomen valtio. Asiakas itse maksaa hoidosta vain matkakohteessa perittävän asiakasmaksun verran. Matkavakuutus täydentää eurooppalaista sairaanhoitokorttia.

Neuvoja terveyspalvelujen käyttämisestä ulkomailla

Rajat ylittävän terveydenhuollon yhteyspisteessä vastataan kuukausittain noin 200 puheluun ja päivittäin noin 5 sähköpostitiedusteluun. Yhteyspiste neuvoo asiakkaita niin terveyspalvelujen käyttämisessä ulkomailla kuin Suomeen tulevien potilaiden terveydenhuoltoon liittyvissä kysymyksissä. ”Usein asiakkaita askarruttavat erityisesti sairaanhoidon korvaukset, jos hoito on annettu ulkomailla”, kertoo yhteyspisteen päällikkö Noora Heinonen. ”Monia asiakkaita mietityttävät myös sairaanhoidon saamiseen liittyvät kysymykset”, Heinonen jatkaa.

Eurooppalainen sairaanhoitokortti kätevästi verkosta

Eurooppalaisen sairaanhoitokortin voi tilata helposti ja nopeasti verkossa  www.kela.fi/asiointi tai numerosta 020 692 203 ma–pe klo 8–18. Palveluun kirjaudutaan verkkopankkitunnuksilla.  Alaikäisille lapsille kortti tilataan palvelunumerosta. Kortti postitetaan kotiin noin kahden viikon kuluessa tilauksesta.

Kortista kertova esite on uusittu näppärään pankkikorttikokoon. Siinä on ohjeet, miten kortin voi tilata joko netissä tai puhelimitse. Esitteessä on myös tärkeimmät linkit, joista saa lisätietoja.

Lisätietoja medialle:
Kelan rajat ylittävän terveydenhuollon yhteyspisteen päällikkö Noora Heinonen, puh. 020 634 3982

Lisätietoja asiakkaalle:

Eurooppalainen sairaanhoitokortti: http://www.kela.fi/eurooppalainen-sairaanhoitokortti

Uusittu esite: http://www.kela.fi/documents/10180/1978560/KELA_Eur+sh-kortti_55x85_SU_WEB.pdf/b3609434-ff38-49da-a6b4-52f8f4b7e9f0

Englanninkielinen video eurooppalaisesta sairaanhoitokortista:  https://www.youtube.com/watch?v=1II8I6q3mag

Rajat ylittävän terveydenhuollon yhteyspiste: http://www.kela.fi/yhteyspiste

Terve-SOS –tapahtuma: www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/terve-sos-2015

Liitteet & linkit