Sosiaaliturva on mukana eri elämänvaiheissa

Report this content

Kelan julkaisema oppikirja havainnollistaa sosiaaliturvan roolia ihmisten jokapäiväisessä elämässä kuvitteellisten esimerkkihenkilöiden avulla.

Kotitalouksien keskimäärin käytettävissä olevat tulot ovat suurimmat noin 60-vuotiailla. Samassa elämänvaiheessa kotitalouksien saamien tulonsiirtojen ja palveluiden arvo ylittää kotitalouksien maksamisen välittömien ja välillisten verojen määrän. Tämän jälkeen käytettävissä olevat tulot alkavat pienentyä, mutta tulonsiirtojen ja hyvinvointipalveluiden arvo kasvaa.

Sosiaaliturva mielletään usein pelkästään köyhyyden lievittäjäksi. Samalla ajatellaan, ettei maksettuja sosiaaliturvamaksuja vastaan saada mitään sosiaaliturvaetuuksia. Todellisuudessa kansalaiset käyttävät lähes päivittäin erilaisia hyvinvointipalveluita. Sosiaaliturvan käyttö on hyvin erilaista eri elämänvaiheissa.

Oppikirjan tavoitteena on kuvata ja havainnollista, missä tilanteissa sosiaaliturvaa ja laajemmin hyvinvointipalveluita yleensä tarvitaan. Apuna käytetään kolmea kuvitteellista esimerkkihenkilöä – Ainoa, Perttua ja Viiviä – joiden avulla esitetään sosiaaliturvan vaikutus erilaisiin elämänpolkuihin. Lisäksi kirja sisältää ajankohtaista tietoa hyvinvointivaltion tulonsiirroista ja palveluista sekä niiden rahoituksesta eri elämänvaiheissa.

Sosiaalimenot koostuvat pääosin lakisääteisistä eläkkeistä, sosiaali- ja terveyspalveluista, sairaus- ja työttömyysmenoista sekä perhe-etuuksista. Sosiaaliturvan avulla pyritään turvaamaan kaikille kansalaisille kohtuullinen elämisen taso ja toimeentulo tiettyjen sosiaalisten riskien ja tarpeiden varalta.

Sosiaalimenot asukasta kohti kasvoivat huomattavasti vuodesta 1960 aina vuoden 1990 alkupuolelle asti, jolloin kasvu pysähtyi noin kymmenen vuoden ajaksi. 2000-luvun alkupuolelta lähtien sosiaalimenojen kasvu asukasta kohti on jatkunut nykypäivään asti.

Eri sosiaalietuudet kohdistuvat luonnollisesti eri-ikäisille. Esimerkiksi lapsiperheiden saamat etuudet (mm. vanhempainpäiväraha, pienten lasten hoidon tuki ja lapsilisä) ovat suurimmillaan syntymävuotena, noin 12 000 euroa syntynyttä kohti vuonna 2010. Lapsiperheiden toimeentuloturvaetuuksia maksetaan lapsuus- ja nuoruusvuosien ajalta lasta kohti yhteenlaskettuna keskimäärin noin 45 500 euroa vuoden 2010 rahassa ja säännöksin.

Myös koulutukselle voidaan laskea keskimääräisiä kustannuksia. Perusopetuksen kustannus on noin 8 000 euroa vuodessa oppilasta kohti. Sen jälkeen poikien kustannus on suurempi, koska pojista suurempi osa kuin tytöistä on ammattiopetuksessa, joka on perusopetusta ja lukiota kalliimpaa. Kirja sisältää tutkimustietoa myös eri-ikäisten kansalaisten tuloista ja kulutuksesta sekä sosiaalimenojen rahoituksesta.

Oppikirjan ovat toteuttaneet yhteistyössä Kela, Valtion taloudellinen tutkimuskeskus ja Työeläkevakuuttajat TELA, ja se on suunnattu erityisesti lukion ja yläasteen opettajille. Aikaisempi laitos kirjasta julkaistiin vuonna 2007. Kirja on ladattavissa ilmaiseksi Kelan internetsivuilta.

Julkaisu: Hiilamo H, Niemelä H, Pykälä P, Riihelä M, Vanne R. Sosiaaliturva ja elämänvaiheet. Suomen sosiaaliturvan kehitys esimerkkien ja tilastojen valossa. Helsinki: Kela, 2012. ISBN 978-951-669-884-0 (nid.), ISBN 978-951-669-885-7 (pdf). Hinta: 10 euroa.

Lisätietoja: Heikki Hiilamo, VTT, tutkimusprofessori, Kelan tutkimusosasto, puh. 020 634 1889 ja 040 358 7203, etunimi.sukunimi@kela.fi

Tilaukset: julkaisut@kela.fi tai puh. 020 634 1947.