Toimeentulotukea käytetään asumiseen ja terveydenhoitomenoihin

Report this content

Rekisteritutkimuksen mukaan Helsingissä toimeentulotukeen joutuvat turvautumaan ennen muuta yksin elävät, yksinhuoltajat ja maahanmuuttajat.

Kelan tutkimusosaston julkaisemassa tutkimuksessa selvitetään toimeentulotuen käyttöä Helsingissä vuosina 2008–2010: ketkä saivat toimeentulotukea, millaisiin menoihin toimeentulotukea tarvittiin ja kuinka pitkäksi aikaa? Lisäksi tarkastellaan syksyllä 2008 alkaneen talouskriisin vaikutuksia toimeentulotuen tarpeeseen.

Pääasiallisena tutkimusaineistona on Helsingin kaupungin sosiaaliviraston vuosien 2008–2010 rekisteritiedoista koostettu TotuHelsinki-aineisto, joka antaa aikaisempaa tarkempia tietoja toimeentulotuen käyttökohteista. Eritellyistä käyttökohteista eniten toimeentulotukea maksettiin asumiseen (noin neljännes kokonaismenoista) ja terveydenhoitomenoihin (noin 10 prosenttia kokonaismenoista). Aineistossa noin 60 prosenttia toimeentulotuesta maksettiin suoraan asiakkaan tilille käyttökohdetta erittelemättä. Käyttökohdetta ei eritellä esimerkiksi silloin, kun on kyse toimeentulotuen perusosasta, joka on tarkoitettu muun muassa ravinto- ja vaatemenoihin.

Toimeentulotuen saajat olivat vuosina 2008–2010 Helsingissä suurimmaksi osaksi yksin eläviä. Yksinhuoltajat olivat kolmanneksi suurin ryhmä. Toimeentulotukea saaneissa yhden aikuisen talouksissa aikuinen oli tavallisimmin työtön tai lomautettu. Työttömien perusturvassa on puutteita, koska niin moni työttömyydestä kärsivä kotitalous joutuu turvautumaan toimeentulotukeen.

Vuonna 2010 toimeentulotukimenoista 27 prosenttia kohdistui maahanmuuttajille, vaikka maahanmuuttajien osuus Helsingin väestöstä oli noin kahdeksan prosenttia. Kotoutumistuki muodosti osan menoista, mutta kotoutumistoimenpiteiden loputtua varsinkin pakolaistaustaisilla maahanmuuttajilla oli edelleen suuri riski jäädä toimeentulotuen piiriin. Toimeentulotukea saavat maahanmuuttajakotitaloudet olivat kantaväestöä useammin lapsiperheitä.

Vuoden 2008 syksyllä alkanut talouskriisi lisäsi ainakin tilapäisesti toimeentulotuen tarvetta. Talouskriisi näkyi toimeentulotukiasiakkaiden määrän kasvuna erityisesti alkuvuoden ja kesän 2009 aikana. Varsinkin alle 35-vuotiaita yksin eläviä työttömiä ja lomautettuja miehiä hakeutui toimeentulotuen piiriin. Koululaisten ja opiskelijoiden hakeutuminen toimeentulotuen piiriin lisääntyi kesäaikana: kesällä 2009 ja 2010 koululaisia ja opiskelijoita hakeutui uusina saajina toimeentulotuen piiriin jopa yli 300 kuukaudessa, kun vuonna 2008 vastaava luku oli alle 150.

Lisätietoja:
Kelan tutkimusosasto,
tutkija, FM Elina Ahola, puh. 020 634 1879
tutkimusprofessori, VTT, FT, Heikki Hiilamo, puh. 020 634 1889

Sähköposti: etunimi.sukunimi@kela.fi

Julkaisu: Ahola E, Hiilamo H, toim. Köyhyyttä Helsingissä. Toimeentulotuen saajat ja käyttö 2008–2010. Helsinki: Kela, Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 127, 2013. ISBN 978-951-669-913-7 (nid.), ISBN 978-951-669-914-4 (pdf). Hinta: 15 euroa.

Tilaukset: julkaisut@kela.fi tai puh. 020 634 1947.