Tuleeko sinulle jo Kelan uutiskirje?

Report this content

Kelan uutiskirjeet kiinnostavat, ja niiden tilaajamäärät kasvavat koko ajan. Kela palvelee uutiskirjeillään työnantaja-asiakkaita, yhteistyökumppaneita ja sidosryhmiä terveydenhuollosta, toimittajiin ja tutkijoihin.

Kelan uutiskirjeet tarjoavat ajankohtaista tietoa Kelan etuuksista ja kehitystyöstä erilaisille yhteistyökumppaneille ja sidosryhmille. Toki niitä voivat tilata myös ajankohtaisista Kela-aiheista kiinnostuneet henkilöasiakkaat.

– Aloitimme uutiskirjeiden julkaisemisen vuonna 2014 toimittajille ja tiedotusvälineille suunnatulla Mediainfolla, viestintäpäällikkö Minna Latvala kertoo uutiskirjeiden historiasta Kelassa.

Nyt erilaisia uutiskirjeitä on jo kahdeksan ja niillä tilaajia yhteensä lähes 20 000. Kelan uutiskirjeet vanhimmasta uusimpaan ovat: 

Suosituin Kelan uutiskirjeistä on Työnantajainfo, joka tavoittaa noin 12 000 työnantaja-asiakasta.

– Työnantajainfoa tilaavat esimerkiksi palkanlaskijat ja tilitoimistot, jotka hoitavat työnantajien Kela-asioita. Uutiskirjeen tilaaminen on helppo aloittaa ja lopettaa, jos työtehtävät muuttuvat, toteaa Latvala.

Kelan uusin uutiskirje on helmikuussa perustettu, kaksikielinen Perustulokokeilu – Försök med basinkomst, josta julkaistaan myös englanninkielinen versio. Perustulokokeilu on herättänyt kiinnostusta myös Suomen rajojen ulkopuolella.

Tilaa Kelan uutiskirjeitä:
Suomenkieliset uutiskirjeet
Ruotsinkieliset uutiskirjeet

Englanninkieliset uutiskirjeet

Lisätietoja medialle
Kelan viestintäryhmä, viestintäpäällikkö Minna Latvala, puh. 020 634 1418
etunimi.sukunimi@kela.fi

Liitteet & linkit