• news.cision.com/
  • Kela/
  • Työttömyyden perusturvan menot suuremmat kuin 1990-luvun lamavuosina

Työttömyyden perusturvan menot suuremmat kuin 1990-luvun lamavuosina

Report this content

Työttömyyskassat ja Kela maksoivat työttömyysturvaetuuksia vuonna 2013 yhteensä 4 154 miljoonaa euroa, mikä on 17,5 % enemmän kuin edellisenä vuonna. Työttömyysturvaetuuksien menot olivat viime vuonna suurimmat 2000-luvulla.

Perusturvan menot olivat suuremmat kuin koskaan ennen, ja ne ylittivät jopa 1990-luvun lamavuosien aikaiset kustannukset. Ansioturvan menot olivat kaukana 1990-luvun tasosta, mutta nekin nousivat lähes yhtä suuriksi kuin taloustaantumavuonna 2010.

Viime vuosien menojen nousun taustalla on työttömien määrän kasvu. Kustannuksia on kasvattanut lisäksi etuuksien tason nousu. Viime vuonna työttömyysturvaetuuksien päiviä korvattiin 42 % enemmän kuin ennen taloustaantuman alkua vuonna 2008. Keskimääräinen maksettu ansiopäiväraha sekä työmarkkinatuki nousivat vuoden 2013 rahanarvossa laskettuna 23 % vuosina 2008–2013.

Työttömyysetuuksia maksettiin enemmän ennen kaikkea työttömyysajalta. Sen sijaan aktiivitoimenpiteiden ajalta etuuksia maksettiin vain 3,2 % edellisvuotta enemmän. Yli puolet korvauspäivistä (56,4 %) oli Kelan maksamia perusturvan päiviä.

Lue lisää tilastokatsauksesta:

Työttömyysturvan menot ylittivät 4 miljardia vuonna 2013

Kelan ja Finanssivalvonnan yhteinen tilasto Suomen työttömyysturvasta:

Suomen työttömyysturvaetuuksien kuukausitilasto

Lisätietoja medialle:

Kelan Aktuaari- ja tilasto-osasto, pääsuunnittelija Heidi Kemppinen, puh. 020 634 1307

etunimi.sukunimi@kela.fi