Uudessa äitiyspakkauksessa perinteikkyys yhdistyy designiin

Report this content

Tuore äitiyspakkaus jatkaa perinteisellä linjalla: tuotteita on runsaasti ja värisävyt ovat neutraaleja. Lisäksi uudessa laatikossa näkyy nyt ensikertaa design.

Syksyllä jakoon tulevassa äitiyspakkauksessa on ensimmäistä kertaa designlaatikko. Sukupuu-laatikon on suunnitellut Johanna Öst Häggblom. Öst Häggblomin työ valittiin suunnittelukilpailussa, jonka Kela järjesti vuosi sitten Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun opiskelijoille.

Äitiyspakkaukseen valitut vauvanvaatteet toistavat designlaatikon värimaailmaa. Vaatteisiin on valittu neutraaleja ja maanläheisiä värejä, kuten harmaata, ruskeaa, valkoista ja beigeä, mutta myös piristävää oranssia ja turkoosia. Asuissa seikkailevat metsänasukkaat, kuten pöllöt ja siilit, sekä eksoottisemmista eläimistä norsut, tiikerit ja pandat.

Asiakkaiden toiveet tuotteiden taustalla

Asiakkaita on kuunneltu pakkauksen sisältöä suunniteltaessa. Ulkohaalarin lisäksi pakkauksessa on sekä vanupuku että merinovillahaalari. Ulkohaalarin väri on aiempaa tummempi, ja lahkeissa on nyt säädettävät kumilenkit. Haalarissa ja siihen kuuluvissa rukkasissa ja töppösissä sekä peitemakuupussissa on käytetty kierrätyskuitua.

Asiakkaiden toiveet toteutettiin myös ruokalapun mallissa. Lapussa on aiempaa pidempi säätövara, joten sitä on helppo käyttää pienemmälläkin lapsella. Mukaan valittiin myös sukkahousut, jotka ovat viimeksi olleet pakkauksessa monta vuotta sitten.

Äitiyspakkaus näkyy maailman designpääkaupunkivuodessa

Kela on ollut vahvasti mukana World Design Helsinki 2012 -vuodessa.

– Olemme järjestäneet äitiyspakkauslaatikon suunnittelukilpailun lisäksi äitiyspakkausnäyttelyn Helsingin Virka Galleriassa, etuusjohtaja Anne Neimala summaa.

Näyttelyä on kiitelty kulttuuriteoksi, ja se kerännyt runsaasti vierailijoita. Galleriassa käy päivittäin noin 900 vierailijaa.

Äitiyspakkauksen tarina 1930-luvulta nykypäivään on esillä Eläköön hyvä alku! -näyttelyssä Helsingin kaupungintalon Virka Galleriassa 2.9.2012 asti.

Lisätiedot
Kelan eläke- ja toimeentuloturvaosasto,
etuusjohtaja Anne Neimala, puh. 020 63 43678, 0400 746 252
etuuspäällikkö Suvi Onninen, puh. 020 63 43942, 040 512 4281
etunimi.sukunimi@kela.fi

Äitiyspakkauslaatikon suunnittelija
Johanna Öst Häggblom, puh. 050 307 4154
www.kela.fi/aitiyspakkaus

Julkaisuvapaat valokuvat uuden äitiyspakkauksen tuotteista: http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/130812102841HL?OpenDocument
www.kela.fi/viestinta > Kuvat ja logot. Kuvalähde (Kela) mainittava.