Uusi äitiyspakkaus tulossa jakoon keväällä

Report this content

Uutta äitiyspakkausta aletaan jakaa keväällä, kun edellinen on loppunut. Tällä kertaa uutuutena on muisto äitiyspakkauksen alkutaipaleelta.

Uuden äitiyspakkauksen tuotevalikoima noudattaa samaa linjaa kuin aikaisemminkin, mutta tekstiilien kuosit ovat totuttuun tapaan uusia. Pakkauksessa on yhteensä 49 erilaista tuotetta.

Asiakkaiden toiveiden perusteella pakkauksessa on nyt myös mukana kuolalappu nykyajan versiona sekä toiset sukat ja lapaset. Kuolalappu on ollut äitiyspakkauksessa mukana aiemminkin pitsisomisteisena puuvillakauluksena. Kaulus suojasi lapsen vaatteita, kun automaattipesukoneista ei vielä osattu uneksiakaan.

Äitiyspakkauksia on jaettu suomalaisperheille yli 75 vuoden ajan. Alkuvuosina pakkauksia saivat vain vähävaraiset, mutta pian siitä tuli valtion lahja kaikille perheille.

Äitiysavustukseksi perheet voivat valita joko 140 euroa verottomana tai äitiyspakkauksen. Ensisynnyttäjistä lähes kaikki valitsevat pakkauksen.

Äitiyspakkaus uusittiin edellisen kerran syksyllä 2012.

Lisätiedot medialle

Kelan eläke- ja toimeentuloturvaosasto,

etuusjohtaja Anne Neimala, puh. 020 634 3678, 0400 746 252

etuuspäällikkö Suvi Onninen, puh. 020 634 3942, 040 512 4281

etunimi.sukunimi@kela.fi

Äitiyspakkauksen kuvat median käyttöön

Lisätiedot asiakkaille

www.kela.fi/aitiyspakkaus

Lapsiperheiden palvelunumero 020 692 206 ma-pe klo 8-18

Kysy neuvoa verkossa Kela-Kertulta www.suomi24.fi/kelakerttu

Kun tykkäät Kela-Kertusta Facebookissa, saat uutiset ensimmäisten joukossa: www.facebook.com/kelakerttu

Katso tiedote ruotsiksi www.fpa.fi/aktuellt