Uusi kela.fi mukautuu kännykkään ja tablettiin

Report this content

Kela on uudistanut kela.fi-verkkopalvelunsa. Asiakkaille uuden sivuston näkyvin muutos on sivuston mukautuminen eri päätelaitteille.

- Nettisivujen mobiilikäyttö on kasvava trendi. Vastaamme palvelulla kasvavaan kysyntään, kertoo verkkoviestinnän kehittämispäällikkö Marika Leed. Kela.fi on ensimmäisiä julkishallinnon verkkopalveluja, joissa on mukautuva eli responsiivinen käyttöliittymä.

Responsiivisen suunnittelun ansiosta sivuston leveys ja eri elementtien järjestys muuttuvat automaattisesti käyttäjän päätelaitteen ruudun koon mukaan. Toteutuksessa on kiinnitetty erityistä huomiota navigaation toimintaan erilaisilla päätelaitteilla. Esimerkiksi navigaatio-otsikot on toteutettu ilmavasti, jotta niitä on helppo käyttää myös kosketusnäytöillä.

Palvelussa käytettävät valokuvat ja ikonit ovat riittävän korkealaatuisia, jotta ne toimivat hyvin myös Retina-näytöillä. Ikonit tarjotaan SVG-muodossa (Scalable Vector Graphics) niitä tukeville selaimille.

Uudistuksen yhteydessä valtaosa vanhan palvelun url-osoitteista vaihtui käyttäjille helpompaan muotoon. Uuteen palveluun on määritelty tuhansia uudelleenohjauksia, jotta asiakkaat ja hakukoneet löytävät uuden palvelun yksittäiselle verkkosivulle myös sivun vanhalla osoitteella. Tämä on kela.fi-verkkopalvelun laajuisella sivustolla erittäin tärkeää, sillä kymmenet tuhannet linkit muilta sivustoilta ohjaavat palveluun.

Kokeiluversio auttoi kehittämään palvelua

Kela julkaisi uuden sivustonsa kokeiluversion maaliskuussa. Suomalaiset antoivat kokeiluversiosta runsaasti palautetta, jonka avulla palvelua on kehitetty edelleen.

- Käyttäjien kommentit ja ehdotukset ovat olleet todella arvokkaita kehitystyön kannalta, Marika Leed toteaa. Hän kiittää erityisesti näkövammaisia käyttäjiä, jotka ovat olleet aktiivisia.

Sivuston toiminnallisuuksien ja sisällön kehitystyö jatkuu julkaisun jälkeenkin.

Uusi sivusto on ollut asiakkaiden käytössä sunnuntaista lähtien. Uudesta palvelusta tiedotetaan viiveellä, jotta sen suorituskyky on varmistettu.

Kela.fi-uudistuksen tekninen kumppani on ollut Gofore Oy. Käyttöliittymäsuunnittelusta on vastannut mainostoimisto Recommended Oy yhteistyökumppaneinaan Deasign Oy ja Siili Solutions.

Lisätietoja medialle:
Kelan viestintä, kehittämispäällikkö Marika Leed, p. 0400 600 892, etunimi.sukunimi@kela.fi

Lisätietoja asiakkaalle:
Verkossa www.kela.fi.