Velka Kelalle voidaan periä veronpalautuksesta

Report this content

Kela voi pyytää ulosottoviranomaista ulosmittaamaan asiakkaan veronpalautuksen ensi syksynä. Asiakas voi välttää veronpalautuksen ulosmittauksen, jos hän maksaa koko velkansa Kelalle elokuun loppuun mennessä.

Kela on perinyt velkoja veronpalautuksista ulosottoteitse vuodesta 2007. Tämä koskee etuuksien takaisinperinnästä syntyneitä velkoja, esimerkiksi liikaa maksettua opintotukea, työttömyysturvaa tai asumistukea. Veronpalautusten perintä koskee myös elatusapuvelan perintää.

Kela voi pyytää ulosottoviranomaista ulosmittaamaan veronpalautukset silloin, kun asiakas ei ole noudattanut Kelan kanssa tekemäänsä osamaksusuunnitelmaa.

Veronpalautukset voidaan ulosmitata myös niiltä asiakkailta, jotka ovat maksaneet velkaansa sovitun osamaksusuunnitelman mukaisesti. Menettely koskee uusia, 28.1.2013 alkaen solmittuja osamaksusuunnitelmia, joissa kerrotaan selkeästi mahdollisten veronpalautusten ulosmittauksesta. Näin nopeutetaan ja tehostetaan liikamaksun takaisinperintää.

Jos asiakas maksaa koko velan Kelalle elokuun loppuun mennessä, Kela ei pyydä ulosottoviranomaista ulosmittaamaan veronpalautusta. Veronpalautusta ei myöskään ulosmitata, jos asiakas maksaa koko velan ulosoton lähettämällä maksukehotuksella. Tällöin asiasta ei myöskään tule merkintää ulosottorekisteristä annettavaan todistukseen.

Jos asiakas ei maksa koko velkaa, ulosottoviranomainen ulosmittaa veronpalautuksen ja lähettää asiasta päätöksen asiakkaalle tiedoksi. Veronpalautuksen ulosmittauksesta aiheutuu asiakkaalle ylimääräisiä kustannuksia.

Lisäksi asia merkitään ulosottorekisteristä annettavaan todistukseen. Siitä ei kuitenkaan aiheudu maksuhäiriömerkintää luottotietorekisteriin. Ulosmittauksen jälkeen Kela lähettää asiakkaalle uuden osamaksusuunnitelman.

Etuuksien liikamaksujen perintä on Kelan lakisääteinen velvollisuus. Usein takaisinperintä johtuu siitä, että asiakas ei ole ilmoittanut riittävän ajoissa Kelaan olosuhteittensa muutoksesta ja etuutta on ehditty maksaa asiakkaalle liikaa. Vuoden 2012 lopussa Kelalla oli takaisinperittävänä liikaa maksettuja etuuksia noin 119 miljoonaa euroa.

Lisätietoja asiakkaalle:
Verkossa www.kela.fi/takaisinperinta

Kelan perintäyksiköiden puhelinpalvelu arkisin klo 9–16

Etelä-Suomen perintäyksikkö 020 635 1589
Helsingin perintäyksikkö 020 635 3500
Itä-Suomen perintäyksikkö 020 635 6570
Tampereen perintäyksikkö 020 635 8466
Jyväskylän perintäyksikkö 020 634 6670
Pohjois-Suomen perintäyksikkö 020 635 4795

Lisätietoja medialle:
Kelan eläke- ja toimeentuloturvaosasto,
etuuspäällikkö Suvi Onninen, puh. 020 634 3942
lakimies Antti Partanen, puh. 020 634 2771
etunimi.sukunimi@kela.fi

Liitteet & linkit