Veronpalautusten ulosmittaus laajenee

Report this content

Jatkossa Kela voi pyytää ulosottoviranomaista ulosmittaamaan asiakkaan veronpalautuksen, vaikka asiakas olisi noudattanut takaisinperinnästä tehtyä osamaksusuunnitelmaa. Muutos koskee vain uusia osamaksusuunnitelmia.

Uudistuksen tarkoituksena on tehostaa liikaa maksettujen etuuksien takaisinperintää. Etuuksien liikamaksujen perintä on Kelan lakisääteinen velvollisuus.

Vuoden 2012 lopussa Kelalla oli takaisinperittävänä liikaa maksettuja etuuksia noin 119 miljoonaa euroa. Usein takaisinperintä johtuu siitä, että asiakas ei ole ilmoittanut riittävän ajoissa Kelaan olosuhteittensa muutoksesta ja tukea on ehditty maksaa asiakkaalle.

”Liikaa maksetut etuudet pyritään perimään takaisin täysimääräisinä mahdollisimman nopeasti. Tähän saakka muutaman sadan euron periminen on voinut kestää vuosia. Veronpalautuksia ulosmittaamalla asiakkaan velka hoituu nopeammin”, toteaa lakimies Antti Partanen Kelasta.

Kela on perinyt velkoja veronpalautuksista ulosottoteitse vuodesta 2007. Tähän saakka Kela on pyytänyt ulosmittaamaan veronpalautukset ainoastaan silloin, kun asiakas ei ole noudattanut Kelan kanssa tekemäänsä osamaksusuunnitelmaa.

Jatkossa mahdolliset veronpalautukset ulosmitataan myös niiltä asiakkailta, jotka ovat maksaneet velkaansa sovitun osamaksusuunnitelman mukaisesti. Tämä koskee etuuksien takaisinperinnästä syntyneitä velkoja, esimerkiksi liikaa maksettua opintotukea, työttömyysturvaa tai asumistukea.

Uusi menettely koskee ainoastaan 28.1.2013 alkaen solmittuja osamaksusuunnitelmia. Kun asiakas sopii Kelan kanssa osamaksusta, hän saa kirjeen, jossa kerrotaan selkeästi mahdollisten veronpalautusten ulosmittauksesta.

Kirje ulosottoviranomaiselta

Kela ei lähetä erillistä ilmoitusta tai maksukehotusta ennen veronpalautuksen ulosmittausta. Sen sijaan ulosottoviranomainen lähettää vireilletuloilmoituksen ja maksukehotuksen.

Jos asiakas maksaa koko velan Kelalle elokuun loppuun mennessä, Kela ei pyydä ulosottoviranomaista ulosmittaamaan veronpalautusta. Veronpalautusta ei myöskään ulosmitata, jos asiakas maksaa koko velan ulosoton lähettämällä maksukehotuksella. Tällöin asiasta ei myöskään tule merkintää ulosottorekisteristä annettavaan todistukseen.

Jos asiakas ei maksa koko velkaa, ulosottoviranomainen perii veronpalautuksen ja lähettää asiasta päätöksen asiakkaalle tiedoksi. Veronpalautuksen ulosmittauksesta aiheutuu asiakkaalle ylimääräisiä kustannuksia. Kustannusten määrä riippuu veronpalautuksen suuruudesta.

Lisäksi asia merkitään ulosottorekisteristä annettavaan todistukseen. Siitä ei kuitenkaan aiheudu maksuhäiriömerkintää luottotietorekisteriin. Ulosmittauksen jälkeen Kela ilmoittaa asiakkaalle uuden osamaksusuunnitelman.

Lisätietoja verkossa:
Verkossa www.kela.fi/takaisinperinta

Lisätietoja medialle
Kelan eläke- ja toimeentuloturvaosasto,
lakimies Antti Partanen, puh. 020 634 2771
etuuspäällikkö Suvi Onninen, puh. 020 634 3942
etunimi.sukunimi@kela.fi

Lisätietoja asiakkaalle
Kelan perintäyksiköiden puhelinpalvelu arkisin klo 9–16

  • Etelä-Suomen perintäyksikkö 020 635 1589
  • Helsingin perintäyksikkö 020 635 3500
  • Itä-Suomen perintäyksikkö 020 635 6570
  • Tampereen perintäyksikkö 020 635 8466
  • Jyväskylän perintäyksikkö 020 634 6670
  • Pohjois-Suomen perintäyksikkö 020 635 4795

Lisätietoja ulosotosta:
www.om.fi/oikeus

Kelan viestintä
Puhelinpalvelu medialle puh. 040 733 5221 arkisin klo 9-16
Sähköposti viestinta@kela.fi
Viestinnän ja asiantuntijoiden yhteystiedot www.kela.fi/viestinta

Mediainfo on Kelan taustoittava uutiskirje medialle. Tilaa kerran kuussa ilmestyvä mediainfo osoitteessa www.kela.fi/uutiskirje

Liitteet & linkit