Keliberin litiumhanke etenee kohti rakentamisvaihetta

Report this content

Keliberin litiumhanke etenee myötätuulessa kohti rakentamisvaihetta. Ensimmäiset merkit siitä näkyvät loppuvuonna, kun Kaustisen Toholammintieltä kaivosalueelle johtavan tien rakentaminen alkaa. Rakennusaineena käytetään omaa Syväjärven louhoksen sivukiveä, mikä edellyttää kaivosalueella valmisteluja louhintaa varten.

Keliberin ensimmäiset käyttöön otettavat kaivokset, Syväjärvi ja Rapasaari sekä Päivänevan rikastamo sijoittuvat Kokkolan, Kaustisen ja Kruunupyyn alueille. Näille tuleville tuotantoalueille liikennöidään parhaillaan metsäautoteitä pitkin. Ennen kuin rikastamon rakentaminen ensi kesänä voi alkaa, rakennetaan Toholammintieltä (kantatie 63) uusi tie pohjoiseen Päivänevalle ja sieltä edelleen Syväjärven louhokselle.

Rakentamisen arvioidaan alkavan vuodenvaihteessa ja jatkuvan 6–9 kuukautta. Uutta tietä tehdään yhteensä yhdeksän kilometriä, joista ensin kolmen kilometrin matka Syväjärveltä Päivänevalle. Tienrakennuksen yhteydessä siirretään kiviä ja maamassoja rakennusalueella, minkä ei arvioida aiheuttavan mainittavaa häiriötä alueella mahdollisesti liikkuville maanomistajille.

Tien rakentaminen ei juurikaan vaikuta Toholammintien liikenteeseen, mutta liikenne vilkastuu ensi vuonna rikastamon rakentamisen alkaessa jonkin verran ja lisää tuotannon käynnistyessä vuonna 2024. Tuotanto edellyttää työmatkaliikennettä ja raskasta liikennettä, kun spodumeenirikaste kuljetetaan Päivänevalta Kokkolaan kemiantehtaalle jatkojalostukseen. Lisäksi Kokkolaan suunnitellaan vietävän sivukiveä hyödynnettäväksi sataman rakenteissa.

Syväjärven kaivos louhintakuntoon

Koska tienrakennuksessa käytettävä sivukivi louhitaan Syväjärveltä, aloitetaan lokakuussa kaivoksen valmistelu louhintaa varten. Valmisteleviin töihin kuuluvat mm. maapeitteen poistaminen ja laskeutusaltaiden sekä pintavalutuskosteikon teko.

Laskeutusaltaan ja pintavalutuskentän avulla poistetaan kiintoaine kaivoksesta pois pumpattavista vesistä. Vettä kertyy louhoksiin sekä pohjavetenä että hulevetenä, ja vesi johdetaan takaisin luontoon Ullavanjokeen. Syväjärven kivissä ei ole raskasmetalleja, eikä kaivoksella käytetä kemikaaleja. Kivien irrottaminen räjäyttämällä aiheuttaa kaikkialla pieniä typpipäästöjä vesistöön.

Kaivoksen avaaminen edellyttää monivaiheista lupaprosessia, joka on nyt Syväjärven osalta päättynyt. Ympäristö- ja vesitalousluvat saivat lainvoiman heinäkuussa, kuukausi siitä kun Vaasan hallinto-oikeus oli 16.6.2021 ilmoittanut suurelta osin hylkäävänsä luvista vuonna 2019 tehdyt kolme valitusta.

”Ympäristö- ja vesitalousluvat sisältävät kymmeniä toimintaa sääteleviä määräyksiä, joiden avulla varmistetaan toiminnan ympäristövaikutusten pysyminen mahdollisimman pieninä. Nyt olemme käyneet läpi määräyksiä ja valmistelleet niihin liittyvää tarkkailusuunnitelmaa, jonka toimitamme valvovalle viranomaiselle eli Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselle. Painotamme tarkkailua, johon esimerkiksi kuuluu vesinäytteiden ottaminen kuukausittain,” kertoo Keliberin ympäristöpäällikkö Kari Wiikinkoski.

Ympäristöluvituksen lisäksi Keliber on tehnyt maakauppoja ja sopinut maan käyttöoikeuksista Syväjärvellä, mm. ostanut Syväjärven ja Heinäjärven vesialueet Kälviän-Ullavan yhteisten vesialueiden osakaskunnalta.  Kaikkien maankäyttökysymysten ratkettua tehtiin elokuussa kaivostoimitus, joka on nyt saanut lainvoiman.

”Olemme erittäin kiitollisia hyvästä yhteistyöstä eri toimijoiden kanssa, jonka ansiosta pääsemme nyt valmistelemaan louhintaa Syväjärvellä ja edistämään Keski-Pohjanmaan ainutlaatuista litiumhanketta kohti akkulaatuisen litiumhydroksidin tuotantoa vuonna 2024”, sanoo toimitusjohtaja Hannu Hautala.

 

Lisätietoja: Hannu Hautala, toimitusjohtaja, puh. 040 712 2432

Keliber lyhyesti

Keliber on suomalainen kaivos- ja akkukemikaaliyhtiö, jonka tavoitteena on tuottaa vastuullisesti akkulaatuista litiumhydroksidia kasvaville litiumakkumarkkinoille omasta malmista vuonna 2024.

www.keliber.fi

Tilaa