• news.cision.com/
  • Keliber/
  • Keliberin litiumhankkeen rakentaminen alkaa – investointi yli puoli miljardia euroa

Keliberin litiumhankkeen rakentaminen alkaa – investointi yli puoli miljardia euroa

Report this content

Pitkään valmisteltu Keliberin litiumhanke siirtyy rakennusvaiheeseen, kun valmistelevat työt litiumkemiantehtaan tontilla käynnistyvät vielä ennen joulua. Kokkolan suurteollisuusalueelle (KIP) rakennettava tehdas tulee valmistamaan litiumhydroksidia, jota tarvitaan mm. sähköajoneuvojen akuissa.

”Tehtaan rakentamisen aloittaminen on merkittävä virstanpylväs Keliberin litiumhankkeessa, joka siirtyy nyt toteutusvaiheeseen. Nykyinen aikataulu mahdollistaa kemiantehtaan tuotannon ylösajon vuonna 2025, mikä on hyvä uutinen suomalaiselle akkuklusterille samoin kuin koko Kokkolan seudulle, jonne hanke tuo työtä ja elinvoimaa”, iloitsee toimitusjohtaja Hannu Hautala.

Kokonaisuutena arviolta EUR 588 miljoonan hanke perustuu integroituun tuotantoon. Siihen kuuluu Kokkolan litiumkemiantehtaan lisäksi rikastamo, joka nousee 66 kilometrin päähän Päivänevalle Kaustisen ja Kruunupyyn kuntien rajalle sekä kaivoskohteita. Rikastamon ja sen lähellä sijaitsevan Rapasaaren kaivoksen rakentaminen käynnistyy niiden saatua ympäristöluvat.

Rakennusvaihe tulee työllistämään enimmillään 500 henkeä, joista noin puolet litiumkemiantehtaan työmaalla. Kun jatkuvatoiminen tuotanto on täydessä vauhdissa, Keliber työllistää suoraan ja urakoitsijoiden kautta yhteensä noin 300 henkeä.

”Rakentamisen alkaminen vauhdittaa niin Keliberin omia kuin yhteistyökumppaneittemme rekrytointeja. Viimeistelemme parhaillaan mittavia teknologiasopimuksia ja jatkamme yksityiskohtaista suunnittelua ja kilpailutuksia”, kertoo Hannu Hautala. 

Litiumkemiantehtaan valtteina energia- ja materiaalitehokkuus

Litiumkemiantehtaan kokonaisuuteen tulee kuulumaan useita rakennuksia, joiden kokonaisala on yli 20 000 neliömetriä. Rakentaminen alkaa työmaan valmistelevilla töillä kuten tontin aitaamisella, joita seuraavat maarakennus ja tuotantorakennuksen perustusten tekeminen.

Keliberin litiumhydroksidin tuotanto perustuu soodapaineliuotusprosessiin, jonka etuna on materiaali- ja energiatehokkuus. Energianlähteet ovat höyry, maakaasu ja sähkö, mikä osaltaan selittää Keliberin suhteellisen alhaisia CO2-päästöjä verrattuna nykyisiin litiumhydroksidin tuotantoketjuihin. Kierrätysveden osuus laitoksen prosessivedestä on noin 80 %. Tuotannon sivuvirtana muodostuvaa analsiimihiekkaa voidaan hyödyntää rakentamisessa, ensisijaisesti Kokkolan sataman laajennuksessa.

”Tehtaan sijainti Kokkolan suurteollisuusalueella tukee vastuullisuustavoitteitamme, sillä KIP tunnetaan kiertotalouden edelläkävijänä Suomessa. Alueen laadukas infrastruktuuri ja palvelutarjonta sekä hyvät liikenneyhteydet edesauttavat tehokasta materiaali- ja energiavirtojen käsittelyä”, sanoo litiumkemiantehtaan päällikkö Sami Heikkinen.

Litiumkemiantehtaan suunnitellun vuotuisen tuotannon määrä on 15 000 tonnia litiumhydroksidimonohydraattia. Sen pääraaka-aine on spodumeenirikaste, jota Keliber valmistaa omasta malmista. Koska litiumkemiantehdas rakennetaan ennen rikastamoa, tehtaan ylösajo toteutetaan ostetun spodumeenirikasteen turvin.

”Keliberin tavoitteena on olla Euroopan ensimmäinen omaan malmiin perustuvan litiumhydroksidin tuottaja, mikä on nykyisellä aikataululla edelleen mahdollista. Kyseessä on ainutlaatuinen hanke, jolla varmistetaan vihreässä siirtymässä välttämättömän litiumin saantia ja Euroopan omavaraisuutta kriittisissä raaka-aineissa”, toteaa Hannu Hautala.

Lisätietoja:
Hannu Hautala, toimitusjohtaja, Keliber, puh. 040 712 2432, hannu.hautala@keliber.fi
Heikki Pekkarinen, projektijohtaja, Keliber, puh. 0400 293 682, heikki.pekkarinen@keliber.fi
Sami Heikkinen, litiumkemiantehtaan päällikkö, Keliber, puh. 040 181 3051, sami.heikkinen@keliber.fi

Keliber on suomalainen kaivos- ja akkukemikaaliyhtiö, jonka tavoitteena on tuottaa vastuullisesti akkulaatuista litiumhydroksidia omista malmivaroista. Keliber on kansainvälisen kaivos- ja metallinjalostusyhtiön Sibanye-Stillwaterin tytäryhtiö. Keliberin toiseksi suurin omistaja on kotimaista litiumioniakkujen arvoketjua kehittävä Suomen Malmijalostus Oy.

Linkki Sibanye-Stillwaterin tiedotteeseen.

Vastuuvapauslauseke: Tulevaisuutta koskevat lausunnot

Tämä tiedote saattaa sisältää tulevaisuutta koskevia lausuntoja, siten kuin niihin viitataan “safe harbour” -säännöksissä Yhdysvaltain yksityisten arvopaperien riita-asioita koskevassa laissa vuodelta 1995 (Private Securities Litigation Reform Act of 1995). Nämä tulevaisuutta koskevat lausunnot, joihin kuuluu mm. Keliber Oy:tä ja Sibanye Stillwater Limitediä (“Keliber” ja/tai “Yhtiö”) koskevia lausuntoja sekä Keliberin johtoa, taloudellista asemaa, liiketoimintastrategiaa, suunnitelmia ja tavoitteita koskevia lausuntoja, ovat arvioita ja ennusteita edustaen Keliberin johdon parasta arviota.

Kaikki lausunnot tässä esityksessä saattavat olla tulevaisuutta koskevia lausuntoja, lukuun ottamatta historiallisia tosiasioita. Tulevaisuutta koskevissa lausunnoissa käytetään usein sanoja “tulee tapahtumaan”, “ennustaa”, “mahdollinen”, “arvio”, “odottaa” ja muita merkitykseltään samanlaisia ilmaisuja. Tulevaisuutta koskevat lausunnot sisältävät riskejä ja epävarmuuksia, koska ne liittyvät tuleviin tapahtumiin ja olosuhteisiin, ja niitä pitäisi tarkastella huomioiden useita tärkeitä tekijöitä, joita mainitaan tässä vastuuvapauslausekkeessa. Lukijan ei pidä perusteettomasti luottaa tulevaisuutta koskeviin lausuntoihin.

Yhtiön tulos, toiminta ja tavoitteiden saavuttaminen saattavat poiketa merkittävästi siitä, mitä tulevaisuutta koskevissa lausunnoissa on esitetty. Tähän vaikuttavat monet tärkeät tekijät, muun muassa: tulevat liiketoimintanäkymät, taloudellinen asema; velan määrä ja kykymme vähentää velkaa; taloudelliset, poliittiset ja yhteiskunnalliset olosuhteet Suomessa, Euroopassa ja muualla; johdon suunnitelmat ja tavoitteet tulevaa toimintaa varten; kykymme hyödyntää streaming- tai pipeline-rahoitusta; kykymme hoitaa joukkovelkalainojamme; muutokset oletuksissa, joihin perustuvat Keliberin arviot yhtiön malmivaroista ja mineraalivarannoista; kykymme saavuttaa odotettu tehokkuus ja muut säästötoimenpiteet toteutetuissa, meneillään olevissa ja tulevissa yritysjärjestelyissä samoin kuin nykyisissä toiminnoissa; kykymme päästä normaaliin tuotantoon Keliberin litiumhankkeessa; Keliberin liiketoimintastrategian onnistuminen, malminetsintä ja kehitystyö; Keliberin kyky toimia vaatimustenmukaisesti vastuullisuusasioissa; muutokset litiumin markkinahinnassa;  litiumprojektiin ja sen tekniseen toteutukseen liittyvien riskien toteutuminen; työtaistelut ja häiriöt työmarkkinoilla; pääoman ja luoton saatavuus, ehdot ja käyttöönotto; muutokset kansallisessa lainsäädännössä, erityisesti ympäristöä, verotusta, työterveyttä ja -turvallisuutta koskevissa säännöksissä sekä uudet säännökset, jotka vaikuttavat mm. vesiasioihin, kaivostoimintaan, mineraalien hyödyntämiseen, yritystoimintaan ja omistajuuteen, ja näiden tulkintaan, joka voi olla kiistanalainen; mukaan lukien vireillä olevien oikeudenkäyntien tai lainsäädännän lopputulos ja seuraukset tai muut ympäristöön, työterveyteen ja -turvallisuuteen liittyvät asiat; keskeytykset ja rajoitukset sähkönjakelussa sekä sähkön hinnan nousu; toimitusketjun puutteet ja tuotannon raaka-aineiden hintojen nousu; valuuttakurssien vaihtelu, valuuttojen arvon aleneminen, inflaatio ja muut makrotalouden rahapolitiikan käytännöt; tuotannon keskeytykset turvallisuussyistä;  kykymme rekrytoida ja sitouttaa johtoa ja työntekijöitä, joilla on riittävä tekninen osaaminen; tietotekniikan ja viestintäjärjestelmien pettäminen; vakuutussuojan riittävyys; tarttuvien tautien kuten koronaviruksen leviäminen (“COVID-19”).

Nämä tulevaisuutta koskevat lausunnot kuvastavat tilannetta ajankohtana, jolloin sisältö on luotu. Keliber ei ole velvollinen eikä sitoutunut päivittämään tai tarkistamaan tulevaisuutta koskevia lausuntoja (paitsi siinä määrin kuin laki vaatii).

VERKKOSIVUSTOT: Tässä tiedotteessa saattaa olla viittauksia verkkosivustoilla (ja/tai sosiaalisen median sivustoilla) oleviin tietoihin niiden sijainnin määrittämiseksi. Tiedot eivät ole osa tiedotetta.

Tilaa