• news.cision.com/
  • Keliber/
  • Keliberin litiumprovinssin laajennuksen YVA-selostus viranomaiskäsittelyyn aikataulussa

Keliberin litiumprovinssin laajennuksen YVA-selostus viranomaiskäsittelyyn aikataulussa

Report this content

Keliber on jättänyt Keski-Pohjanmaan litiumprovinssin laajennuksen ympäristövaikutusten arviointiselostuksen (”YVA-selostus”) viranomaiskäsittelyyn yhteysviranomaisena toimivalle Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle (”ELY-keskus”) 24.11.2020 asettamansa tavoitteen mukaisesti.

YVA-selostus käsittää Syväjärven, Rapasaaren ja Outoveden louhosten tuotantomäärien muuttamisen sekä rikastamotoimintojen, sisältäen malmin murskauksen ja lajittelun sijoittamisen Kaustiselle Päivänevan tai Kalaveden alueille. Lisäksi Vionnevan vuonna 2017 tehty Natura 2000 arvio on päivitetty.

”Olemme tehneet laajan ympäristön nykytilan arvioinnin ja selvittäneet toimintamme vaikutukset. Haluamme kiittää sidosryhmiämme tärkeästä palautteesta ja sujuvasta yhteistyöstä”, sanoo ympäristöpäällikkö Kari Wiikinkoski.

”Olemme erittäin tyytyväisiä toimitettuamme YVA-selostuksen hyvissä ajoin ennen vuodenvaihdetta. Tavoitteenamme on jättää tähän kokonaisuuteen liittyvä ympäristölupahakemus viranomaiskäsittelyyn keväällä 2021”, kertoo toimitusjohtaja Hannu Hautala.

Keski-Pohjanmaan litiumprovinssin laajennukseen liittyvä YVA-selostus on saatavilla Keliberin verkkosivuilla ja Ympäristöhallinnon verkkosivuilla.

Ympäristövaikutusten arviointiselostusta koskeva kaikille avoin webinaari on katsottavissa suorana lähetyksenä tiistaina 8.12.2020 kello 17.00 alkaen. YVA-prosessiin saavat osallistua kaikki ne, joihin suunniteltu tuleva toiminta voi vaikuttaa. Tilaisuudessa käsiteltävät ennakkokysymykset voi lähettää Keliberille tekstiviestinä tai Whats App-sovelluksen kautta numeroon 050 322 2819. Linkki webinaariin tullaan lisäämään myöhemmässä vaiheessa muun muassa Keliberin verkkosivuille. Tilaisuuden videotaltiointi on katsottavissa jälkikäteen Keliberin verkkosivuilla sekä Ympäristöhallinnon verkkosivuilla.

Lisätietoja antaa:

ympäristöpäällikkö Kari Wiikinkoski, puh. +358 50 3753204
toimitusjohtaja Hannu Hautala, puh. +358 40 712 2432

Keliber Oy

Keliber Oy on suomalainen kaivos- ja kemianteollisuuden yhtiö, jonka tavoitteena on tuottaa akkulaatuista litiumhydroksidia kansainvälisten litiumakkumarkkinoiden tarpeisiin.

Tilaa