Kemira Oyj:n toimitusjohtaja Jari Rosendal on kuollut

Report this content

Kemira Oyj, Pörssitiedote, 1.8.2023 klo 16.00

Kemira Oyj:n toimitusjohtaja Jari Rosendal on kuollut

 

Kemira Oyj:n pitkäaikainen toimitusjohtaja, vuorineuvos Jari Rosendal on kuollut. Hän menehtyi lyhyen sairauden seurauksena 31.7.2023. Rosendal oli 58-vuotias ja toimi Kemiran toimitusjohtajana vuodesta 2014 lähtien. Hän oli Neste Oyj:n, Kemianteollisuus ry:n ja European Chemical Industry Councilin Ceficin hallituksen jäsen. Ennen Kemiraa hän teki pitkän uran kaivosteollisuuden johtotehtävissä.

Kemira Oyj:n hallitus, johto ja henkilöstö esittävät syvimmän osanottonsa Jarin perheelle ja läheisille.

 

Jari oli johtaja, jolle henkilöstön turvallisuus ja hyvinvointi oli kaikkein tärkeintä. Hänen toimitusjohtajakaudellaan Kemiran kannattavuus parani huomattavasti ja Kemiran strategian painopiste siirtyi kohti kannattavaa ja kestävää kasvua. Kollegat ympäri maailmaa jäävät kaipaamaan Jaria.

 

Kemira tiedotti 18.7.2023, että Kemira Oyj:n hallitus ja toimitusjohtaja Jari Rosendal olivat yhdessä sopineet, että Rosendal jättäisi toimitusjohtajan tehtävänsä viimeistään vuonna 2024, ja että Kemiran Oyj:n hallitus käynnistää uuden toimitusjohtajan haun. Talousjohtaja Petri Castrén toimii väliaikaisena toimitusjohtajana, kunnes uusi toimitusjohtaja aloittaa tehtävässään.

 

Kemira Oyj

Viestintä

 

 

 

Kemira on yksi maailman johtavista kestäviä kemikaaliratkaisuja runsaasti vettä käyttäville teollisuudenaloille valmistavista yhtiöstä. Kilpailuetumme perustuu asiakkaiden prosessi- ja resurssitehokkuutta sekä laatua parhaiten tukeviin tuotteisiin ja palveluihin. Keskitymme massa- ja paperiteollisuuteen, vedenkäsittelyyn sekä energiateollisuuteen. Vuonna 2022 Kemiran liikevaihto oli noin 3,6 miljardia euroa ja henkilöstön määrä noin 5 000. Kemiran osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.kemira.fi

Tilaa