Keskimaa palkitsi vuoden 2008 työryhmät

Report this content

Keskimaa Osk on nimennyt ja palkinnut kaikilta toimialoiltaan viime vuoden menestyneimmät työryhmät.
Keskimaassa työryhmäpalkitsemisilla on pitkät perinteet. Palkitsemiset toteutettiin nyt kuitenkin ensimmäisen kerran osuuskaupan kaikki toimialat kattavilla yhteisillä kriteereillä ja käytännöillä.

– Halusimme tasapuolisuuden takaamiseksi yhdenmukaistaa henkilöstön palkitsemiskäytäntöjä myös vuoden työryhmien nimeämisen osalta. Keskimaassa on ollut aiemminkin tapana huomioida menestyneimmät toimipaikat sekä vähittäis-, matkailu- ja ravitsemis- että liikennemyymäläkaupassa, mutta käytännöt ovat olleet eri toimialoilla erilaisia, vähittäiskaupan toimialajohtaja Kimmo Jantunen taustoittaa.

Vuoden työryhmien valintaan vaikuttivat useat kriteerit.
Kauppojen, hotellien, ravintoloiden ja liikennemyymälöiden toimintaa arvioitiin neljästä eri näkökulmasta. Vuoden työryhmiksi valikoituivat toimipaikat, jotka saivat yhteen laskien parhaat arvosanat vuodelta 2008 asiakas- ja henkilöstönäkökulmasta, prosessien toteut-tamisesta sekä taloudellisista tunnusluvuista.
Valitut työryhmät saivat muun muassa asiakastyytyväisyys- sekä työyhteisötutkimuksissa kiitettävät tulokset, saatavuus- ja hävikkiluvut olivat hyvässä kunnossa ja toimipaikat tekivät myös taloudellista tulosta. Valintaan vaikutti lisäksi tavanomaista parempi sijoittuminen S-ryhmä -tasolla valtakunnallisten ketjujen sisäisissä vertailuissa.
– Vuoden työryhmäksi voi päätyä vain silloin, kun tavoitteiden saavuttamisessa vallitsee tasapaino. Taloudellista tulosta tai tehokkaita prosesseja ei siis voi saavuttaa asiakas- ja henkilöstötyytyväisyyden kustannuksella, vaan kaikkien näkökulmien on oltava balanssis-sa keskenään, korostaa liikennemyymälä- ja polttonestekaupan toimialajohtaja Heikki Tervanen.

Keskimaan viisi vuoden 2008 työryhmää on palkittu asianmukaisin juhlallisuuksin. Lisäksi kaikki työryhmien jäsenet tulevat saamaan kiitokseksi hyvin tehdystä työstä sadan euron bonuksen toukokuussa palkanmaksun yhteydessä.
– Työryhmien palkitseminen parantaa henkilöstön työmotivaatiota ja innostaa positiiviseen talon sisäiseen kilpailuun. Keskimaan yli sadan hyvän toimipaikan joukosta parhaaksi pääseminen on iso asia jokaiselle yksikölle, painottaa matkailu- ja ravitsemiskaupan toimi-alajohtaja Pasi Kunelius.


Vuoden 2008 työryhmät vähittäiskaupan toimialueella:
Suuret yksiköt: Prisma Keljo, päivittäistavaraosasto
S-marketit: S-market Kuokkala
Salet: Sale Kortepohja

Keskimaan vähittäiskaupan toimialalla päädyttiin nimeämään vuoden työryhmät kolmessa eri sarjassa. Sale-lähimyymälät ja S-marketit kilpailevat keskenään omissa sarjoissaan. Kolmanteen sarjaan kuuluvat suurien yksikköjen, eli Sokoksen, Prismojen sekä Kodin Terran osastot.
– Meillä on vähittäiskaupan toimialalla kooltaan ja myymälätyypiltään hyvin erilaisia toimi-paikkoja, eikä niiden samalle viivalle asettaminen olisi oikeudenmukaista. Vertailu on tasapuolisempaa, kun erikokoiset toimipaikat kisaavat kukin omassa sarjassaan, Kimmo Jantunen perustelee.

S-market Kuokkalan sekä Prisma Keljon päivittäistavaraosaston kaikki työryhmäpalkitse-miseen vaikuttavat näkökulmat ovat olleet jo pitkään hyvällä mallilla. Onnistuminen on seurausta työyhteisöjen yhteisistä tekemistä ja vahvasta osallistumisesta. Työt on organisoitu tehokkaasti asiakastyytyväisyydestä tai henkilöstön työvireestä ja –hyvinvoinnista tinkimättä.
Sale Kortepohja ansaitsi tasapainoisten vertailulukujen saavuttamisen ohella vuoden työryhmä –tittelin nopeudesta, jolla entiset Sparin työntekijät ovat omaksuneet keskimaa-laiset työskentely- ja toimintatavat. Vuosi 2008 oli Kortepohjassa ensimmäinen täysi toimintavuosi Sale-lähimyymälänä. Yksikön päällikköä lukuunottamatta kaikki työntekijät ovat entisiä sparilaisia.

Vuoden 2008 työryhmä liikennemyymälä- ja polttonestekaupan toimialueella:
ABC Viitasaari

– ABC Viitasaari sijoittui asiakastyytyväisyystutkimuksessa koko ketjun parhaaseen neljännekseen ja henkilöstötutkimuksessa työilmapiiristä saatiin arvosana hyvä plus. ABC Viitasaaren väki teki omilla toimillaan, uudella työnjaolla, yhteisellä tiimityöllä sekä kasva-neella ammattitaidolla edellisvuotta selkeästi paremman tuloksen, asiakkaiden tyytyväisen hyrinän siivittämänä, Heikki Tervanen antaa tunnustusta.

Vuoden 2008 työryhmä Matkailu- ja ravitsemiskaupan toimialueella:
Rosso Jyväskeskus

Rosso Jyväskeskus on pitkäaikainen menestyjä, joka on kilpailutilanteen muutoksista huolimatta säilyttänyt paikkansa yhtenä Jyväskylän suosituimpana ravintolana. Rosso Jyväskeskus on ollut tunnuslukujen vertailussa pitkään myös valtakunnallisen Rosso-ketjun kärkijoukossa.
– Asiakkaille on tuotettu hyvää mieltä hymyssä suin, Pasi Kunelius kiittelee.

Lisätietoja:
Toimialajohtaja Kimmo Jantunen, 050 347 8907
Toimialajohtaja Pasi Kunelius, 050 310 5000
Toimialajohtaja Heikki Tervanen, 050 593 5764

Prisma Keljo: myyntipäällikkö Marko Tyyskä, 050 361 5810
S-market Kuokkala: marketpäällikkö Petri Ahapainen, 050 308 2329
Sale Kortepohja: myymäläpäällikkö Mikko Lehtinen, 050 303 5277
Rosso Jyväskeskus: ravintolapäällikkö Tuula Aberni, 040 834 4557
ABC Viitasaari: liikennemyymäläpäällikkö Ritva Suokas, 050 556 6162

Keskimaa tiedottaa:
ke 22.4.2009, tiedote edustajiston kokouksen päätöksistä
ke 22.4.2009, tiedote, Äänekosken uusien palvelujen rakentaminen etenee aikataulussa

Liitteet & linkit