Tikkakoskella käynnistyy S-marketin laajennus

Report this content

Keskimaa Osk käynnistää lähipäivinä S-market Tikkakosken laajennuksen. Tikkakoskentien ja Tervaruukinkadun risteyksessä sijaitseva kauppakiinteistön kokonaisala kasvaa noin neljänneksellä, yhteensä lähes 2000 neliöön.

S-market Tikkakosken myyntiala tulee laajennuksen valmistuttua olemaan noin 1300 neliötä. Myymälä sijoittuu samaan kokoluokkaan kuin parhaillaan rakenteilla oleva Jyväskylän Savelan S-market.
– S-marketin myynti Tikkakoskella on kehittynyt varsin positiivisesti viime vuosina. Uskomme suuntauksen jatkuvan myös tulevaisuudessa, sillä Tikkakosken asukasmäärä kasvaa koko ajan. Tarvitsemme lisää myyntialaa pystyäksemme tarjoamaan kasvavalle asiakaskunnalle ajanmukaiset päivittäistavarakaupan palvelut Tikkakosken taajamassa, aluejohtaja Tommi Viitanen perustelee.
– Asiakasomistajamme odottavat saavansa hinnaltaan ja valikoimaltaan kilpailukykyiset ruokakaupan palvelut läheltä. S-marketin kehittämisellä vastaamme näihin odotuksiin. Tikkakoskelta ei ainakaan päivittäistavaraostojen takia tarvitse kaupunkiin lähteä, marketpäällikkö Juha Mujunen jatkaa.

S-market Tikkakosken päivittäistavaravalikoima kasvaa tuntuvasti kaikissa tuoteryhmissä. Laajennuksen jälkeen ensi syksynä marketista löytyy yhteensä lähes 9 000 päivittäistavaratuotetta.
– Osittain noustaan S-market –ketjun suurimpaan valikoimaluokkaan. Tuoteryhmien välisissä painotuksissa näkyvät erityisesti lapsiperheiden kulutustottumukset ja –tarpeet, selvittää Juha Mujunen.
Myymälään tulee jonkin verran myös käyttötavaraa.
– Tarjoamme perusvalikoiman arkipäivässä tarvittavia käyttötavaroita, kuten siivoustarvikkeita sekä taloustavaraa. Mikäli hyllymetrit antavat myöten, otamme valikoimiin myös viihteen tuotealueelta elokuvia ja musiikkia.

Kokonaiskustannuksiltaan vajaan miljoonan euron kehittämishanke toteutetaan kahdessa vaiheessa. Laajennuosan rakentamisen jälkeen alkaa nykyisen myymälätilan uudistaminen. Muun muassa kaikki myymälän kylmä- ja muut kalusteet uusitaan.
– Samanaikaisesti piha-alueella tehdään uudelleenjärjestelyjä. Pysäköintipaikkojen määrä ei tule vähentymään, vaikka osa nykyisestä parkkipaikasta jää laajennusosan alle, marketpäällikkö korostaa.

Tikkakosken S-market on rakennettu vuosituhannen vaihteessa. Avajaisia uudessa myymälässä vietettiin huhtikuussa 2000.
Reilun 300 neliön laajennuosa sijoittuu kiinteistön Tikkakoskentien puoleiseen päätyyn.
– Mahdolliset laajennustarpeet on otettu huomioon jo rakennuksen suunnittelu- ja rakennusvaiheessa, joten uuden osan liittäminen olemassa olevaan kiinteistöön on rakennusteknisesti helppo toteuttaa, kiinteistöjohtaja Matti Vihinen kertoo.
Keskimaassa on jo vuosien ajan korostettu kiinteistöjen pitkää elinkaarta.
– Laajentumissuuntien huomioiminen vaikuttaa muun muassa rakennusmateriaalien valintaan, sähkö- ja lvi-ratkaisuihin sekä väestönsuojien sijoitteluun. Muuntojoustavuutta tarvitaan, sillä ajanmukaisten palvelujen ylläpitäminen vaatii suhteellisen usein uudelleenjärjestelyjä.
Tikkakosken S-marketin tuotevalikoiman huomattavan kasvun vuoksi kylmälaitteiden määrä lisääntyy merkittävästi.
–Energiatehokkuus on yksi keskeisimmistä uusien laitteiden valintakriteereistämme. Parantuvan energiatehokkuuden ansiosta toimipaikan energiankulutus putoaa hyötyneliötä kohti, Matti Vihinen ennakoi.

S-market Tikkakosken laajennuksen urakoitsijat
Rakennusurakka: Keski-Suomen Rakennuslinja Oy
Sähköurakka: Ajansähkö Oy
LVI-urakat: KS-Kitek Oy
Automaatiourakka: Honeywell Oy

Lisätietoja:

Keskimaa Osk
Marketpäällikkö Juha Mujunen, 050 525 5478
Aluejohtaja Tommi Viitanen, 040 506 7962
Kiinteistöjohtaja Matti Vihinen, 050 502 5252

Liitteet & linkit