Fennian yhteistoimintaneuvottelut päättyivät

Report this content

Fennia on tänään 26.4.2019 päättänyt maaliskuussa alkaneet yhteistoimintaneuvottelut, jotka koskivat sulautuvissa vahinkovakuutusyhtiöissä yhteensä 1 150 työntekijää. Neuvottelujen tarkoitus oli uudelleen organisoida vahinkovakuuttamisen liiketoiminta, yhtenäistää toimintamallit ja löytää synergiaetuja. Yhtiöiden sulautumisen myötä 95 nykyistä tehtävää päättyy.

Uudelleen organisoitumisen taustalla on Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennian viime vuonna ostaman Folksam Vahinkovakuutus Oy:n yrityskauppa. Yhtiöiden fuusioituminen käynnistyi 27.11.2018, ja sulautuminen rekisteröidään 1.5.2019.

– Etsimme neuvotteluissa yhdessä synergiaetuja, jotta asiakkaamme saavat jatkossakin hyviä palveluja kustannustehokkaasti. Neuvottelujen päämääränä oli uudelleen organisoida vahinkovakuuttamisen liiketoiminnot, luopua päällekkäisistä toiminnoista sekä yhtenäistää toimintamalleja, kertoo konsernijohtaja Antti Kuljukka Fennia-konsernista.

– Tuemme näistä tuotannollisista syistä irtisanotuksi tulevia henkilöitä tarjoamalla muutosturvaa ja mahdollisuuden yksilölliseen uudelleensijoittumisvalmennukseen, Kuljukka jatkaa.

– Sulautumisen yhteydessä Fennian konttoriverkosto kasvaa kokonaisuudessaan, vaikka Keravan, Riihimäen ja Lohjan konttorit suljetaan kesän aikana, sanoo Kuljukka.

Fennia palvelee ja huolehtii yli 380 000 kotitalouden ja yritysasiakkaan vakuutusturvasta Suomessa.

Lisätietoja:

Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia

Konsernijohtaja Antti Kuljukka, puh. 040 840 0066
Henkilöstöjohtaja Matti Heiskanen, puh. 040 487 5144
Viestintäjohtaja Eliisa Anttila, puh. 050 598 9769

Fennia – yrittämistä ja elämää varten
Fennia-konserni on yritysten, yrittäjien ja kotitalouksien taloudellisen turvallisuuden kumppani. Palvelumme tuottavat vahinkovakuuttamiseen erikoistunut Fennia, vapaaehtoisia henki-, eläke- ja säästövakuutuksia tarjoava Henki-Fennia, varainhoitopalveluja tarjoava Fennia Varainhoito Oy, Fennia Kiinteistökehitys sekä palveluyhtiö Fennia-palvelu Oy.

Tilaa