Kesko myy Suvi- ja Palta-veneiden tuotemerkit ja liiketoiminnan uudelle omistajalle
KESKO LEHDISTÖTIEDOTE 28.2.2017 KLO 10.00 1(1)
Konekesko myy Suvi- ja Palta-veneiden tuotemerkit ja liiketoiminnan perustettavalle yhtiölle. Perustettavan yhtiön omistajat Terho Liukkonen ja Tommi Ihalainen ovat Suvi- ja Palta-veneliiketoiminnan nykyistä toimivaa johtoa.
Suvi- ja Palta-veneitä myydään Konekesko Oy:n vapaa-ajankonekaupan verkostossa Suomessa. Veneitä viedään Ruotsiin, Norjaan ja Viroon. Veneet valmistetaan kahdella sopimusvalmistajalla Savonlinnan seudulla. RA-Vene toimii Silvolassa ja OH-Marin sijaitsee Enonkoskella.
Suvi-veneitä on valmistettu vuodesta 1985 lähtien. Palta-veneiden valmistus on alkanut 1990. Veneiden nykyinen tuotanto käsittää 29 mallia, jotka edustavat mökki- tai kalastusveneiksi soveltuvia pienveneitä.
”On luontevaa, että Suvi- ja Palta-veneiden tuotemerkit ja liiketoiminta siirtyvät omistajille, jotka ovat jälleenmyyjäverkostolle tuttuja ja sitoutuneita yhteistyökumppaneita”, iloitsee myyntijohtaja Kari Rautanen Konekeskon vapaa-ajankonekaupasta. ”Vuoden 2016 lopulla kerroimme Yamarin-veneliiketoiminnan myynnistä Yamaha Motor Europe N.V.:n omistamalle tytäryhtiölle Inhan Tehtaat Oy Ab:lle”, jatkaa Rautanen, ”uusien omistajien ohjauksessa Suvi, Palta ja Yamarin -venebrändit ovat hyvissä käsissä.”
”Haluamme jatkaa ja tehostaa edelleen molempien tuotemerkin kehittämistä, sekä pitkään toiminutta yhteistyötä kaikkien jälleenmyyjien kanssa”, toteavat Terho Liukkonen ja Tommi Ihalainen.
Keskon strategisena tavoitteena on kasvu kotimaan päivittäistavarakaupassa, rakentamisen ja talotekniikan kaupassa sekä autokaupassa.
Suvi- ja Palta-veneiden myyntiin liittyvät henkilöt siirtyvät vanhoina työntekijöiden uuden perustettavan yhtiön palvelukseen. Liiketoiminnan siirto tapahtuu 28.2.2017.
Lisätietoja:
Myyntijohtaja Kari Rautanen, Konekesko Oy, kari.rautanen@kesko.fi, p. 040 740 3388
Terho Liukkonen p.0500 780 747
Tommi Ihalainen p. 0440 900 709
Konekesko kuuluu Keskon maatalous- ja konekaupan kokonaisuuteen, joka on osa Kesko-konsernia. Suomessa ja Baltiassa toimivan maatalous- ja konekaupan liikevaihto vuonna 2016 oli 608 miljoonaa euroa. Lue lisää www.kesko.fi