Savonlinnan uusi K-rauta harjakorkeudessa

Report this content

KESKO ALUETIEDOTE 08.09.2016 KLO 09:00

Savonlinnan uuden K-raudan rakentaminen on edennyt suunnitelmien mukaan ja torstaina 15.9.2016 vietetään harjannostajaisia. Nykyinen K-rauta Automiehenkadulla Kirkkolahdessa on käymässä tiloiltaan ahtaaksi, joten uudesta K-raudasta tehdään noin kolme kertaa suurempi. Asiakkaille uusi K-rauta avataan tammikuussa 2017.

Uusi K-rauta tehdään paikallisia asiakkaita varten niin sijainnin kuin valikoimankin suhteen.

”Sijainti Valtatie 14:n varressa on hyvä, koska sinne asiakkaiden on helppo tulla. Vanhaan verrattuna pystymme paremmin esittelemään esimerkiksi keittiö- ja kylpyhuonekalusteita uusissa näyttelyosastoissa. Uutta on myös laaja puutarhaosasto ja suuri ulkomyymälä. Uudessa K-raudassa asiakas voi suunnitella ja ostaa kokonaisen avaimet käteen -remontin saman katon alta”, kauppias Mikko Kervinen lupaa.

Uusi K-rauta tulee työllistämään parikymmentä paikallista rautakaupan osaajaa.  

Uudessa K-raudassa lämmintä myymälätilaa tulee olemaan 2900 m2, katetussa puutarhamyymälässä 300 m2, noutohallissa 1200 m2 ja katoksissa 1500 m2. Koko myymälän valaistuksessa käytetään energiatehokasta ja ekologista LED-tekniikkaa.

Uuden K-raudan rakennuttajana on Rautakesko Oy ja sen toteutuksesta vastaa Finestcon Oy. Investoinnin kustannus on yli 6 miljoonaa euroa ja se on työllistänyt alan ammattilaisia valtaosin Savon seudun alueella.  

Median edustajat ovat tervetulleita tutustumaan 15.9.2016 klo 13.00. Paikalla kauppiaan lisäksi Keskon Itä-Suomen aluejohtaja Jari Kuosmanen ja K-rauta-ketjun ketjujohtaja Virpi Viinikainen.

Lisätietoja:

K-kauppias Mikko Kervinen, K-rauta Savonlinna, puh. 0500 130 794

Ketjujohtaja Virpi Viinikainen, K-rauta-ketju, puh. 050 527 2881

K-rauta

Kansainvälinen K-rauta on rakentamisen, remontoinnin, pihan ja puutarhan sekä sisustamisen ja kodin kalustamisen paras kumppani. K-rauta on Dream Builder, joka auttaa ideoimaan ja toteuttamaan asiakkaidensa unelmat. Palvelemme asiakkaitamme kattavin sähköisin palveluin ja Suomessa paikallisesti 46 K-raudassa Kirkkonummelta Rovaniemelle. www.k-rauta.fi

K – Jotta kaupassa olisi kiva käydä.