Suomalaiset panostavat nyt terasseilla ja parvekkeilla oleiluun

Report this content

KESKO LEHDISTÖTIEDOTE 2.5.2016 KLO 9.00

Suomalaiset laajentavat asumistilaa asuntojen seinien ulkopuolelle ja haluavat nauttia vapaa-ajastaan ulkosalla. Terassilautamateriaalit, pihakalusteet ja grillaus ovat parhaiten myynnillisesti kehittyviä tuoteryhmiä K-raudan ja Rautian pihaan ja puutarhaan liittyvässä kaupassa. 

Uudisrakentaminen on Suomessa tällä hetkellä verrattain vähäistä ja saattaa olla yksi selittävä tekijä sille, että suomalaiset haluavat nostaa terassien ja parvekkeiden varustelutasoa. Terassien ja parvekkeiden lämmitysratkaisuilla saadaan jatkettua Suomessa melko lyhyttä kautta, jolloin niissä oleillaan.

- On selkeästi nähtävissä että kuluttajat haluavat nyt nostaa pihojensa ja parvekkeidensa viihtyisyyttä ja varustelutasoa. Halutaan unelmapiha tai viihtyisä parveke, joissa voi nauttia vapaa-ajasta. Pihakalusteissa on omat trendinsä, eikä esimerkiksi mikä tahansa pöytäryhmä enää kelpaa suomalaisille. Kaasugrillien rinnalle halutaan savustimia ja grilleissä valmistetaan perinteisen makkaran lisäksi hitaasti kypsyviä liharuokia ja esimerkiksi pitsoja, Keskon piha ja puutarha –tuotelinjan tuotelinjajohtaja Olli Pere sanoo.

Yhä suurempia terasseja, komposiittimateriaalien kysyntä kasvaa

Kylpypaljut ovat edelleen suosittuja, mutta niiden rinnalle on nousemassa ulkoporeammeet, jotka ovat vaivattomampia käyttää ja tarjoavat paljon ominaisuuksia.

Terassirakentamisessa kuumin trendi ovat entistä suuremmat terassit ja leveämmät terassilaudat. Komposiittimateriaalien käyttö puun sijaan on myös koko ajan suositumpaa ja niiden kysyntä kasvaa muita terassimateriaaleja nopeammin. Komposiittituotteet ovat selvästi kalliimpia kuin puutuotteet, mutta etuna on helppohoitoisuus ja siisteys. Komposiitti ei tarvitse pintakäsittelyä.

Leveämmät ruskeat kestopuut ovat kasvattaneet suosiotaan. Monen mielestä isolle terassille sopii paremmin leveä terassilauta. Viimeisin terassilautauutuus on valmiiksi pintakäsitelty kuusilauta. Ruskea on kuitenkin edelleen Suomen suosituin terassilaudan väri, tavararyhmäpäällikkö Kimmo Halinen Keskon rauta- ja sisustuskaupasta sanoo.

Suomessa kotitalouksien puutarhaan käyttämä rahamäärä on noussut tasaisesti viimeiset 12 vuotta ja trendin oletetaan kasvavan, vaikka pieni notkahdus kehitykseen tuli viime vuonna osaksi viileän kevään johdosta.

K-ryhmän rautakaupat K-raudat ja Rautiat pyrkivät nyt entistä paremmin toteuttamaan asiakkaiden pihan kokonaisuuden terassin rakennustarvikkeista ja työkaluista grilleihin ja kasvitaimiin. 

Venäjä ja Ruotsi grillaavat hiilillä, Suomi kaasulla

Kesko tekee rautakaupoillaan piha ja puutarha –kauppaa Suomen lisäksi seitsemässä muussa toimintamaassaan. Maiden välisiä eroja asiakaskäyttäytymisessä löytyy.

Ruotsissa pihaan panostaminen on Suomeakin pidemmällä ja erityisesti pihakalusteita menee siellä eniten. Suurin osa ruotsalaisista grillaa hiiligrilleillä, kun Suomessa ehdottomasti suosituin on tällä hetkellä kaasugrilli. Venäjällä kaasugrillien menekki on hyvin vähäistä, perinteinen hiiligrilli on siellä ehdoton ykkönen, Pere sanoo.

Lisätietoja:
Piha ja puutarha –tuotelinjan tuotelinjajohtaja Olli Pere, Keskon rauta- ja sisustuskauppa, puh. 010 532 0666

Puutuotteet, tavararyhmäpäällikkö Kimmo Halinen, Keskon rauta- ja sisustuskauppa, puh. 010 532 0260

Keskon rauta- ja sisustuskauppa

Kesko on Euroopan viidenneksi suurin toimija rauta- ja sisustuskaupan markkinoilla. Rauta- ja sisustuskaupan ketjuja ovat K-rauta, Rautia, Byggmakker, Senukai, OMA, Asko ja Sotka. Rautakesko Yrityspalvelu palvelee rautakaupan suuria yritysasiakkaita. Palvelemme asiakkaitamme vahvan kauppaverkoston lisäksi digitaalisilla palveluilla ja verkkokaupoilla. Kesko toimii rauta- ja sisustuskaupassa Suomessa, Norjassa, Ruotsissa, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Venäjällä ja Valko-Venäjällä. Rauta- ja sisustuskaupan liikevaihto oli vuonna 2015 lähes 2,4 miljardia euroa ja sen henkilöstömäärä lähes 9000. Rauta- ja sisustuskauppa –liiketoiminto on osa Keskon rauta- ja erikoiskaupan toimialaa. Lue lisää www.kesko.fi

K – Jotta kaupassa olisi kiva käydä.