Auktorisoitujen kiinteistöarvioijien määrä kasvoi 10 prosentilla

Report this content

Suomalaisella kiinteistöalalla kaikkein vaativimpia arviointeja tekevien auktorisoitujen kiinteistöarvioijien määrä kasvoi 23 henkilöllä kesäkuussa. Yhteensä maassamme toimii nyt noin 220 AKA-arvioitsijaa.

Keskuskauppakamarin kiinteistönarviointilautakunnan toukokuisen AKA-kokeen läpäisi 23 henkilöä, jonka myötä maassamme toimii yhteensä noin 220 auktorisoitua kiinteistöarvioijaa (AKA). Osa heistä on myös Keskuskauppakamarin hyväksymiä kiinteistönarvioitsijoita (KHK).

Kesämökeistä liikekeskuksiin

– Näiden asiantuntijoiden arvioimat kohteet vaihtelevat kesämökeistä suuriin liikekeskuksiin. Palveluita käytetään usein erityistä puolueettomuutta edellyttävissä tehtävissä, kuten riitatilanteissa sekä vaativissa kohteissa – esimerkiksi golfkenttien, hotellien ja kauppakeskusten arvioinneissa, kertoo Keskuskauppakamarin lakimies Riina Hero.

AKA-arvioijien asiantuntemusta hyödynnetään vakuusarvioinneissa, tilinpäätöksissä, vuokrauksissa, osituksen ja perinnönjaon yhteydessä. AKA-arviointipalveluja voivat hyödyntää niin kuluttajat, yhteisöt kuin yritykset.

Auktorisointeja voidaan myöntää kolmelle eri osa-alueelle: asunto-, maa- ja metsätalouskiinteistö- sekä yleisauktorisointiin. Yleisauktorisointi kattaa edellä mainittujen kohteiden sekä toimitilojen lisäksi myös erityiset arviointikohteet, kuten huolto-asemat, golfkentät, laskettelukeskukset, kylpylät, hotellit sekä julkiset rakennukset kuten kirkot ja koulut.

KHK-arvioinnit perustuvat lakiin. Kiinteistörahastolaissa, kiinnitysluottopankkilaissa, arvopaperimarkkinalaissa ja sijoitusrahastolaissa on mainittu ne tilanteet, jolloin on käytettävä KHK-arvioitsijaa tai perusteltava muunlainen menettely.

AKA-arvioita tehtiin vuonna 2011 lähes 9000 kappaletta, ja niiden volyymi oli yhteensä lähes 42 miljardia euroa.

Lisätiedot:

Uudet AKA-kiinteistöarvioijat:
http://kauppakamari.fi/koulutus-tutkinnot-kokeet/aka-ja-khk/uudet-aka-kiinteistoarvioijat/ 

Lakimies Riina Hero, Keskuskauppakamari, p. 050 308 6624 tai
http://kauppakamari.fi/kiinteistoarviointi/

Kiinteistöarvioijan löytää kauppakamarien asiantuntijahaun avulla
http://www.keskuskauppakamari.fi/Palvelut/Asiantuntijapalvelut/Hae-asiantuntija-KHT-HTM-AKA-KHK-ja-HTT