Eroon kalliista lupabyrokratiasta: KAUPAT AUKI LOPPIAISENA KOKO MAASSA

Report this content

Vähittäiskaupat joutuvat hakemaan vuosittain poikkeuslupaa saadakseen pitää kaupat auki loppiaisena. Yrityksiä hiertää se, että kauppojen kohtelu ei ole tasapuolista maan eri puolilla. Käytäntö on johtanut turhaan byrokratiaan ja aiheuttaa sen, että kaupan alan yritykset menettävät  tuloja ajankohtana, jolloin maahan saapuu runsaasti ulkomaalaisia matkailijoita.

Keskuskauppakamari (K3) on tehnyt esityksen, jossa se toivoo aluehallintovirastojen (AVI) myöntävän kaupoille ripeästi ja yhdenmukaisesti luvan pitää liikkeet auki loppiaisena.

– Vaatimukset poikkeuslupahakemusten perusteluiksi vaihtelevat Suomessa alueittain, eivätkä hakemusten käsittelyajatkaan ole yhdenmukaisia, Keskuskauppakamarin pääekonomisti Maarit Lindström sanoo.

Nykymeno vääristää kilpailua

Liiketoimintamahdollisuuksien tulisi olla samat koko maan laajuudelta. Toistuva lupamenettelyprosessi myös aiheuttaa turhia kustannuksia, byrokratiaa ja lisää viranomaisen työkuormaa.

– Kauppakamarit ja yritykset joutuvat tekemään ja teettämään laajoja selvityksiä osoittaakseen, kuinka merkityksellistä kauppojen aukiolo on alueen taloudelle ja kilpailukyvylle sekä ulkomaisille matkailijoille. Selvityksistä huolimatta aukiololuvan toteutuminen ei ole itsestään selvää. Paikoitellen päätöstä myös joudutaan odottelemaan turhan kauan, Lindström toteaa.

Aluehallintovirastot ovat antaneet luvan pitää kauppoja auki tulevana loppiaisena (6.1.2012) muun muassa Etelä-Karjalan, Kymenlaakson, Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan alueilla. Silloin näille alueille saapuukin runsaasti ulkomaalaisia matkailijoita erityisesti Venäjältä.
K3 ja kauppakamarit toivovat, että kaikilla elinkeinonharjoittajilla joka puolella Suomea olisi mahdollisuus pitää liikkeensä avoinna niin halutessaan.

– Tasapuolisuuden nimissä sääntöjen tulisi olla yhtäläiset koko maassa. Ei ole oikein, että matkailijoita ohjataan vain osaan Suomea ja vääristetään näin liikkeiden keskinäistä kilpailua, Lindström huomauttaa.

Valtiovarainministeriölle ja työ- ja elinkeinoministeriölle tekemässään esityksessä K3 toivoo, että poikkeuslupien vuosittaisesta hakemisesta päästäisiin pidemmällä aikavälillä kokonaan eroon.

Lisätietoja: pääekonomisti Maarit Lindström, p. 040 531 8262