Eturivin yritykset lähtevät oppisopimushaasteeseen

Report this content

Naisjohtajien Oppisopimushaaste.fi-kampanja lähestyy puolivälitavoitetta. Mukana on jo yli 20 yritystä, jotka tarjoavat yhteensä noin 40 uutta oppisopimuspaikkaa. Tavoitteena on luoda 100 uutta oppisopimuspaikkaa ja luoda nuorille mahdollisuuksia päästä ammattiin tekemällä työtä. "Pidämme nuorisotyöttömyyden torjumista niin merkittävänä asiana, että lähdimme mukaan kampanjaan. Tällä tapaa vaikuttaminen on erinomainen mahdollisuus kantaa yhteiskuntavastuuta”, sanoo Rovion henkilöstöjohtaja Melisa Bärholm.

Keskuskauppakamarin naisjohtajien mentorointiohjelman kampanja lanseerattiin toukokuun lopussa. Hankkeen uudenlainen konkreettinen ratkaisumalli on saanut kiitosta. Mukana on jo nyt yli 20 yritystä, jotka tarjoavat yhteensä noin 40 uutta oppisopimuspaikkaa. Useiden muiden yritysten kanssa ovat neuvottelut parhaillaan käynnissä. Yrityksillä on vielä kesän yli aikaa lähteä mukaan.

"OIemme ilahtuneita kampanjamme saamasta myönteisestä vastaanotosta. On mukavaa huomata, että elinkeinoelämä haluaa aktiivisesti olla mukana hankkeessa. Suurimmaksi esteeksi ovat nousseet mahdolliset yt-neuvottelut, joita yrityksissä on käynnissä kireän taloustilanteen vuoksi. Yrityksissä on myös tiedostettu, että oppisopimuskoulutus vaatii paljon panostusta. On mietittävä, kuka opettaa työn ja miten”, sanoo naisjohtajien kampanjan Tina Nyfors.

Toimiva reitti työelämään

Kampanja pyrkii saamaan näkyvyyttä oppisopimuskoulutuksille ja nostamaan oppisopimukset merkittävämmäksi reitiksi työelämään.

Kampanja haluaa kääntää asetelman päinvastaiseksi kuin totuttu malli, jossa nuoret etsivät oppisopimuskoulutuspaikkoja. “Meidän kampanjassamme yritykset hakevat tekijöitä, kaikki paikat julkistetaan auki samana päivänä", kertoo Nyfors.

Kampanjassa on tähän mennessä mukana yli 20 yritystä, mutta koska moni tarjoaa useamman uuden oppisopimuspaikan, on uusien paikkojen määrä noin 40: ABB, Alko, Aspectum, Diacor, Kalmar, Kone, Lindorff, Mehiläinen, Outotec, Patria, Pohjola Vakuutus, Raksystems, Rovio, SEB, SEW, Soprano, Terveystalo, Tieturi ja Wärtsilä. Kaikki mukana olevat yritykset eivät vielä ole antaneet nimeään julkisuuteen.

Oppisopimushaaste.fi-kampanja on avoin kaikille suomalaisorganisaatioille ja -yrityksille. Kampanjaan osallistuvat tahot ottavat vastuulleen vähintään yhden oppisopimuskoulutettavan tai haastavat mukaan muita yrityksiä. Haasteen voi tehdä myös yksityishenkilö.

Ratkaisu useaan ongelmaan

Oppisopimushaaste.fi-kampanjan tavoite on 100 oppisopimuspaikkaa ja 120 miljoonan euron säästö. Oppisopimukset tarjoavat ratkaisun moneen haasteeseen. Yritykset saavat oppivaa työvoimaa sinne, missä siitä on pulaa. Nuoret saavat työtä ja koulutusta, työllisyysaste paranee ja syrjäytyminen vähenee.

Kampanjaan osallistutaan osoitteessa oppisopimushaaste.fi, missä yritykset voivat ilmoittautua mukaan, etsiä lisätietoja ja haastaa yrityksiä mukaan. Hakuvaihe oppisopimuskoulutettaville seuraa kesän jälkeen, kun mukana olevat yritykset ovat tiedossa.

Suomessa on 51 000 työvoiman ja opiskelun ulkopuolista 15–29-vuotiasta nuorta. Yhden nuorena pysyvästi syrjäytyneen henkilön hinta yhteiskunnalle on 1,2 miljoonaa euroa koko elämän ajalta.

Lisätiedot:

http://oppisopimushaaste.fi/

Tina Nyfors, p. 040 684 9502, t.m.nyfors@gmail.com
Pia Ali-Tolppa, p. 050 303 1476, Pia.Ali-Tolppa@seb.fi
Tarja Järvinen, p. 040 356 4410, tarja.jarvinen@koskisen.com

FACEBOOK: http://facebook.com/Oppisopimushaaste
LINKEDIN: http://bit.ly/oppisopimushaaste

Avainsanat: