Hannu Penttilä Kauppakamari Forumissa: Tulevaisuuden talouskasvu voi perustua vain julkisen sektorin koon supistamiseen

Report this content

- Tulevaisuuden talouskasvu ei voi Suomessa perustua julkisen sektorin koon kasvattamiseen vaan sen supistamiseen. Edessämme on laskujen maksun aika ja valtion kukkaronnyörit kiristyvät. Painopiste siirtyy väistämättä jälleen markkinatalouteen ja sen edellytysten tukemiseen ja turvaamiseen, sanoi Keskuskauppakamarin puheenjohtaja Hannu Penttilä Kauppakamari Forumissa.

Julkinen velka nousee kehittyneissä maissa tänä vuonna 110 prosentin tuntumaan BKT:sta, kun vastaava osuus kehittyvissä talouksissa on 40 prosenttia. Myös Suomi on velkaantunut nopeassa tahdissa.   

 - Tarvitsemme tiensä päähän tulleen nykyisen kunnallisen itsehallintomallin lainsäädännöllistä purkamista, koska järkeviä päätöksiä ei kaikkien kuluneiden vuosien kokemusten perusteella muuten saada aikaan. Tämä on keskustelu, jota varmasti käydään moneen otteeseen ennen runsaan puolen vuoden päässä siintäviä eduskuntavaaleja. Todellisen kuntauudistuksen tekemisen tulisikin olla keskeinen hallitusohjelmakysymys. Julkisen sektorin kasvava rooli voitaisiin sen sijaan nähdä paremmassa sääntelyssä ja paremmassa talouspolitiikassa, painotti Penttilä.

Keskuskauppakamari
PL 1000, Aleksanterinkatu 17
00101 Helsinki
www.keskuskauppakamari.fi

Keskuskauppakamari auttaa yrityksiä menestymään Suomessa ja kansainvälisessä kilpailussa vaikuttamalla muun muassa lainsäädäntöön, verotukseen ja talouspolitiikkaan. Keskuskauppakamari antaa myös ohjeita ja suosituksia puolueettomana asiantuntijana, edistää hyvää arvopaperimarkkinatapaa ja myöntää ansiomerkkejä. Keskuskauppakamari kehittää ja ohjaa tavarantarkastusta sekä kiinteistöarviointia Suomessa. Keskuskauppakamarin tilintarkastuslautakunta hyväksyy ja valvoo KHT-tilintarkastajia ja KHT-yhteisöjä.

Avainsanat: