Kansainvälinen kauppakamari ja Ifo World Economic Survey 1/2011: Yritysten talousodotukset ennätystasolla

Report this content

Yritysten usko maailmantalouden toipumiseen on vahva. Kansainvälisen kauppakamarin ICC:n ja saksalaisen tutkimuslaitos Ifon tuore World Economic Survey –suhdannekysely osoittaa talousodotusten olevan lähes vuoden 2007 ennätystasolla. Yllättävää ovat myönteiset talousarviot Pohjois-Amerikassa ja Länsi-Euroopassa. Sen sijaan Aasiassa yritysten suhdannenäkymät ovat aavistuksen varauksellisempia. Raaka-aineiden ja ruoan hinnan odotetaan kallistuvan 3,4 prosentilla vuonna 2011, mikä ruokkii inflaatiokehitystä ja talouksien ylikuumenemista. 

Vuoden 2010 lopun lievä notkahdus suhdanneodotuksissa on kääntynyt vahvaan uskoon talouden toipumisesta, sanoo Keskuskauppakamarin pääekonomisti, ICC Corporate Economist Advisory Groupin suomalaisjäsen Maarit Lindström.

 – Hieman yllättävää ovat myönteiset suhdanneodotukset USA:ssa, jossa työttömyys ja maan talouden tila on edelleen haasteellinen. Euroopan talouskehitys on yhä selkeämmin jakautumassa nopeasti toipuvaan pohjoiseen kuten Saksa, Itävalta, Hollanti ja Suomi sekä talousahdingossa kamppailevaan etelään kuten Kreikka, Espanja ja Portugali. Britanniassa suhdanneodotukset ovat vain lievästi parantuneet uuden hallituksen aikana. 

IFO:n maailmantalouden indikaattori nousi vahvasti vuoden 2011 ensimmäisellä neljänneksellä. Suhdanneindikaattorin arvo on nyt 106.8, kun se marraskuussa oli vain 98.6 pistettä (2005=100). Luku ylittää pitkän aikavälin (1995-2010) keskiarvon (96.9) ja on lähes vuoden 2007 lopun ennätystasolla.

Huolestuttavana voidaan pitää varauksellisia suhdanneodotuksia Aasiassa, erityisesti Kiinassa ja Intiassa. Markkinoiden ylikuumenemisen vaara on ilmeinen. Brasiliassa ja Venäjällä suhdanneodotukset nousivat vain lievästi. Nousevien talouksien kasvumoottori yskähtelee – toistaiseksi lievästi.

Arabimaailman levottomuus tekee investoijat varovaisiksi

Tunisian ja Egyptin tapahtumien johdosta arabimaailmassa lisääntynyt poliittinen epävakaus ei vielä näy suhdanneodotuksissa, arvioi tilannetta Kansainvälisen kauppakamarin maajohtaja Timo Vuori. Poliittiset levottomuudet kehittyvillä markkinoilla tekevät investoijat väistämättä varovaisemmiksi jatkossa. Arabimaiden levottomuudet voivat heijastua öljyn hintaan ja Suezin kanavan tilanne globaaleihin tavaravirtoihin Aasian ja Euroopan välillä. Riskit nostavat väistämättä kansainvälisen kaupan kustannuksia. 

Kyselyyn vastanneet arvioivat maailmanlaajuisesti lievästi kasvavaa inflaatiota verrattuna viime vuoteen (3,4% vs. 3,1%). Lyhyiden ja pitkien korkojen ennakoidaan nousevan lähitulevaisuudessa.

Päävaluutoista euroa ja Japanin jeniä pidetään yliarvostettuina. Erityisesti Kiinan ja USA:n kesken orastavan valuuttasodan pelätään luovan maaperää kasvavalle kaupan protektionismille keskeisten markkinoiden kesken.

Lisätiedot:
pääekonomisti Maarit Lindström, Keskuskauppakamari, 040 531 8262
maajohtaja Timo Vuori, Kansainvälinen kauppakamari ICC Suomi, 050 553 5319

World Economic Survey julkaistaan maailmanlaajuisesti 16.2.2011 klo 10.00 GMT, osoitteessa: www.ifo.de ”World Economic Survey” ja www.iccwbo.org. WES-suhdannekysely on tehty yhteistyössä Saksalaisen Ifo-tutkimuslaitoksen, Kansainvälisen kauppakamarin ICC:n ja Euroopan komission kanssa. Kyselyyn vastasi 1117 yritys- ja talousasiantuntijaa 119 maasta tammikuussa 2011.

Keskuskauppakamari
PL 1000, Aleksanterinkatu 17
00101 Helsinki
www.keskuskauppakamari.fi

Keskuskauppakamari auttaa yrityksiä menestymään Suomessa ja kansainvälisessä kilpailussa vaikuttamalla muun muassa lainsäädäntöön, verotukseen ja talouspolitiikkaan. Keskuskauppakamari antaa myös ohjeita ja suosituksia puolueettomana asiantuntijana, edistää hyvää arvopaperimarkkinatapaa ja myöntää ansiomerkkejä. Keskuskauppakamari kehittää ja ohjaa tavarantarkastusta sekä kiinteistöarviointia Suomessa. Keskuskauppakamarin tilintarkastuslautakunta hyväksyy ja valvoo KHT-tilintarkastajia ja KHT-yhteisöjä.

Avainsanat: