Kauppakamarit vaativat merenkulun väylämaksujen poistamista

Report this content

Kauppakamariryhmä on Kymenlaakson kauppakamarin johdolla esittänyt valtioneuvostolle painokkaan vetoomuksen merenkulun väylämaksujen pikaiseksi poistamiseksi. 19 alueellisen kauppakamarin ja Keskuskauppakamarin vetoomukseen ovat yhtyneet myös Kymenlaakson liitto ja Straightway Finland ry. Vetoomuksessa todetaan, että kansainvälisistä vallitsevista käytännöistä täysin poikkeavat väylämaksut yhdessä tulevan rikkidirektiivin kanssa ovat todellinen uhka Suomen reitin ja koko Suomen kilpailukyvylle

Kauppakamarit katsovat, että Suomi on merenkulun väylämaksuilla luonut itselleen huomattavan kaupan esteen, joka yhdessä vuonna 2015 voimaan astuvan rikkidirektiivin kanssa tulee romuttamaan Suomen kilpailukyvyn. Valtiovallan toimenpiteitä tämän estämiseksi tarvitaan välittömästi, sillä markkinat reagoivat etupainotteisesti.  Väylämaksun poistaminen ei korvaa rikkidirektiivin asetusten vaikutuksia, mutta olisi kuitenkin tärkeä askel Suomen ulkomaankaupan ja transiton kilpailukyvyn turvaamiseksi.  Jos väylämaksun poistaminen kokonaan ei onnistu, se on kauppakamareiden näkemyksen mukaan kuitenkin poistettava vähintään kolmeksi vuodeksi rikkidirektiivin kokonaisvaikutusten arvioimiseksi. 

- Saarimainen sijaintimme tekee meidät täysin riippuvaiseksi meriliikenteestä, sillä yli 80 % ulkomaankaupastamme kuljetetaan meriteitse. Valtiovallan on nyt tehtävä päätöksiä, joilla kilpailukykymme turvataan. Tie- ja rautatieväylien rahoitus tulee pääosin valtion budjetista ja näin on oltava ilman väylämaksurasitetta jatkossa myös meriväylien osalta, sanoo vetoomusta valmistellut Kymenlaakson kauppakamarin toimitusjohtaja Jouko Lehtoranta. 

Syksyn aikana Keskuskauppakamarin liikennevaliokunnan agendalla on meriliikenteen toimintaedellytysten turvaaminen ja osallistuminen meriliikennestrategian valmisteluun.  

Lisätietoja: Kymenlaakson kauppakamarin toimitusjohtaja Jouko Lehtoranta, puh. 0440 554 877 

Liite: Väylämaksuvetoomus [Kauppakamariryhmän, Kymenlaakson liiton ja Straightway Finland ry:n vetoomus väylämaksun poistamiseksi ja kilpailukyvyn turvaamiseksi]