Keskuskauppakamari avaa yrityksille ovia Turkkiin

Suomen ja Turkin yrityssuhteita vahvistamaan perustetaan uusi kauppakamarien verkosto. Yritysvetoinen yhteistyö käynnistyy nopeasti kuluvan vuoden aikana.

Ulkomaankauppaministeri Lenita Toivakan Turkin vierailun yhteydessä sovittiin Suomen ja Turkin yrityssuhteiden vahvistamisesta. Turkin johtava elinkeinoelämän järjestö, Teollisuus- ja kauppakamari TOBB teki aloitteen yhteistyöstä. Sopimus allekirjoitettiin 5.2.2015 Ankarassa Keskuskauppakamarin kanssa.

“G20-puheenjohtajamaa Turkki on Suomelle tärkeä kumppani. Maan talous ja vaikutusvalta alueella ovat merkittäviä”, muistuttaa Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Risto E. J. Penttilä.

Turkki-yhteistyö on tärkeä askel FinnCham-verkoston vahvistamisessa. FinnCham-verkostoon kuuluu kauppayhdistyksiä ja -kamareita 50 maassa. Suomalais-Turkkilainen kauppayhdistys on toiminut vuodesta 1963.

“Olen iloinen, että FinnCham-verkosto voi tarjota sillan yrityskontaktien vahvistamiseen Turkissa”, Penttilä sanoo.

Naismentoroinnista uusi vientituote?

Vienninedistämismatkan yhteydessä ministeri Toivakka ja Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Leena Linnainmaa puhuivat Turkin Teollisuus- ja kauppakamarin TOBB:n järjestämässä naisjohtaja- ja naisyrittäjäverkoston tapaamisessa Ankarassa.  

Linnainmaa kertoi, kuinka Suomessa Keskuskauppakamari on naismentoroinnin ja yritysten itsesääntelyn kautta pyrkinyt edistämään naisten tietä yritysjohtoon ja yrittäjiksi.

“Maailmalla on kiinnostusta Suomen malliin naisjohtajuuden edistämisessä ilman kiintiöitä”, sanoo Linnainmaa.

Lue lisää Suomen ja Turkin taloussuhteista: http://kauppakamari.fi/?p=21305 

Avainsanat:

Yrityksestä

YHDESSÄ YRITYSTEN PUOLESTA

Multimedia

Multimedia