Keskuskauppakamari Suuressa Veropäivässä: Yhteisöveroa alennettava selvästi

Report this content

Keskuskauppakamari peräänkuuluttaa rohkeutta päätöksentekoon yritysverotuksessa. ”On annettava selkeä signaali siitä, että investoiminen ja sijoittautuminen Suomeen kannattavat”, korostaa Keskuskauppakamarin johtaja Terhi Järvikare.  

Suomen yhteisöverokanta on jo selvästi yli EU:n keskiarvon.  

- Pienenä reunavaltiona Suomella ei ole tähän varaa. Tilannetta pahentaa Ruotsin merkittävä päätös yhteisöverokannan alentamisesta. Ensi vuoden alusta Suomessa toteutettavat huojennukset ovat varsin vaatimattomia naapurimaiden toimiin verrattuna eivätkä pelasta tilannetta. Lisäksi verotusta kiristetään korkovähennysoikeuden rajoittamisella, mikä on Ruotsissa kytketty yhteisöverokannan alentamiseen.  

Keskuskauppakamari vaatii selkeää ja pitkäjänteistä veropolitiikkaa yritysverotuksen kilpailukyvyn palauttamiseksi. Yhteisöverokanta olisi alennettava nopeasti 20 prosenttiin.  

- Yritysverotuksen suurten linjojen on oltava kunnossa, jotta yritykset investoivat Suomeen jatkossakin, korostaa Järvikare. Selkeä verojärjestelmä, jossa verorasitus on riittävän alhainen, edistää yritysten toimintaa ja saa kasvua aikaiseksi.

Yhteisöveron lisäksi yritykset tuottavat verotuloja muutakin kautta.  

-  On muistettava, että yrityksillä on huomattava välillinen vaikutus verotuottoihin esimerkiksi palkansaajien maksamien ansiotuloverojen kautta, toteaa Järvikare. – Yhteisöveron alentaminen turvaa kilpailukykyä ja edesauttaa työpaikkojen säilymistä. Työpaikat ylläpitävät yksityistä kulutusta, joka kerryttää arvonlisäveroa ja muita kulutusveroja. Yritysten toiminnalla on yhteiskunnan rahoituksen kannalta aivan olennainen merkitys.  

Lisätietoja:
Johtaja Terhi Järvikare
Keskuskauppakamari
p. 040 708 8376