Maailmantalouden hyvät uutiset lännestä - poikkeuksena Suomi ja Kreikka

Report this content

Maailmantalouden odotukset ovat aavistuksen vahvistuneet, osoittaa World Economic Climate -suhdannekysely. Helmikuussa tehdyn suhdannekyselyn indikaattori nousi 95.0:sta 95.9:ään. Erityisesti läntisissä teollisuusmaissa on pilkahduksia paremmasta. “Markkinoiden piristyminen Euroopassa ja USA:n vahva talous tuovat lohtua Suomen viennille”, arvioi Kansainvälisen kauppakamarin ICC:n maajohtaja Timo Vuori.

Kansainvälisen kauppakamarin ICC:n ja saksalaisen Ifo-tutkimuslaitoksen Ifo World Economic Survey -suhdannekysely paljastaa eritahtista kehitystä maiden talouksissa. Kiinan kasvun hyytyminen ja Venäjän talouden putoaminen jopa vuoden 1992 tasolle aiheuttavat huolia Suomelle. Kuitenkin, läntisessä Euroopassa luottamus talouteen on vahvistumassa. Siellä Ifo-indikaattori ponnahti 103.2:sta 111.2:een.

“Talouksien eritahtinen kehitys korostaa yrityksille tarvetta hakea vientimarkkinoita nykyistä laajemmin”, sanoo Vuori.   

Euroopassa vallitseviin hyvin myönteisiin odotuksiin poikkeuksen tekevät ainoastaan Kreikka ja Suomi, joissa talouden kuva on negatiivisempi kuin 3 kuukautta sitten. Espanjassa, Portugalissa, Ranskassa ja Italiassa talousnäkymät ovat varovaisen heikot, mutta odotukset lievästi vahvistuneet.  

“Suomen kannalta myönteistä on Saksan ja Britannian sekä Baltian maiden talouksien vahvasti myönteinen kehitys. Myös Ruotsissa suhdanneodotukset ovat parantuneet. Sen sijaan Venäjä on merkittävissä vaikeuksissa Ukrainan kriisin johdosta”, sanoo Vuori.

Vuoren mukaan tämä tuntuu kaikissa entisissä IVY-maissa ja osin Itäisessä Euroopassa. Suhdanneindikaattori (43.9) kyntää kaukana pitkän aikavälinen keskiarvosta (88.1). 

Aasian kiihtyvä teollisuustuotanto hyvä uutinen suomalaisille konepajoille

Aasiassa erityisesti Intia ja tietyt eteläisen Aasian maat ovat piristymässä.

“Näissä maissa teollisuustuotannon ennakoidaan kiihtyvän entisestään, mikä on hyvä uutinen suomalaisillekin kone- ja laitevalmistajille”, toteaa Timo Vuori.

Sen sijaan Kiinassa suhdanneodotuksiin on tullut ripaus varovaisuutta. Japanissa kasvu on yhä vaatimatonta. Samoin Etelä-Korean tilanne on muuttumaton. Ifon mukaan Kiina ja Intia ovat tällä hetkellä ainoat merkittävät taloudet, joissa aiotaan jatkaa vuonna 2015 vahvasti elvyttävää politiikkaa.   

USA:n talousluvut ovat yhä vahvistuneet. Indikaattori nousi 101.3:sta 107.1:een. Kaikilla mittareilla mitattuna amerikkalaisilla yrityksille ja kuluttajilla menee edelleen varsin hyvin. Sen sijaan Etelä-Amerikassa taloudet ovat yhä vaikeuksissa ja merkittävät rakenteelliset ongelmat vaivaavat esimerkiksi Brasiliaa. Amerikassa talouskasvu on palannut etelästä pohjoiseen.

Vaatimaton inflaatio, korot ennallaan

Ifo-selvityksen mukaan inflaatiouhka ei ole ilmeinen. Lyhyet korot säilyvät ennallaan, mutta pitkien korkojen ennakoidaan nousevan aavistuksen. Valuutoista USA:n dollarin uskotaan vahvistuvan suhteessa muihin valuuttoihin.

“Valuutoista euro on ollut kohtuuttoman korkealla tasolla ottaen huomioon euroalueen vaisun talouskasvun. Heikentynyt euro alkaa nyt vastata talouden realiteetteja ja helpottaa Suomen vientiä”, muistuttaa Timo Vuori.

Ifo World Economic Survey Q1/2015 -raportti on julkaistu kokonaisuudessaan maailmanlaajuisesti 17.2.2015. Suhdannekyselyn on tehnyt saksalainen Ifo-tutkimuslaitos. Suomessa Kansainvälisen kauppakamarin ICC Suomen osasto on yksi yhteistyökumppani. Kyselyyn vastasi 1071 yritys- ja talousasiantuntijaa 117 maasta helmikuussa 2015.

Lisätiedot:

Timo Vuori, p. 050 553 5319, timo.vuori@chamber.fi
maajohtaja, Kansainvälinen kauppakamari ICC Suomi; kansainvälisten asioiden johtaja, Keskuskauppakamari

Raportti: Ifo World Economic Survey Q1/2015

Ifo-tutkimuslaitoksen tiedote 12.2.2015: Ifo World Economic Climate Remains Almost Unchanged

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia