World Economic Survey 3/2012:Yritysten talousodotukset notkahtivat

Report this content

Yrityksien keväinen optimismi maailmantalouden nopeasta toipumisesta on hiipunut, osoittaa heinäkuussa toteutettu Kansainvälisen kauppakamarin ICC:n ja ja saksalaisen Ifo-tutkimuslaitoksen suhdannekysely. Maailmantalouden suhdanneindikaattori (85.1) romahti keväisestä lukemasta (95.0) ja alittaa pitkän aikavälin keskiarvonsa (91.8). Euroopassa taloudellisia näkymiä heikentää eurokriisin tuskallisen hidas ratkaiseminen. USA:ssa talouden dynamiikka kärsii tulevien presidentinvaalien ja talouspoliittisten linjausten odottelusta. Maailmantalouden ilouutiset tulevat jälleen Kiinasta ja Intiasta, jossa talousodotukset ovat muuttuneet myönteisiksi kevään jälkeen.

- Suomen viennin kannalta merkittävä uutinen ovat lähimarkkinoiden suotuisat odotukset, toteaa Kansainvälisen kauppakamarin ICC:n maajohtaja Timo Vuori. Venäjä, Baltia, Ruotsi ja Norja ennustavat hyvää talouskehitystä seuraavien kuuden kuukauden aikana.

Maailmantaloudessa kahden kerroksen väkeä

Euroopassa talousnäkymät ovat yhä vahvat Saksassa, Suomessa ja Virossa sekä Turkissa. Euroalueen kriisimaiden ohella Ranskan, Britannian ja Puolan talousodotukset ovat selkeästi heikentyneet. Latviassa, Liettuassa, Ruotsissa ja Norjassa on sen sijaan kasvavaa optimismia. Itä-Euroopan ja Balkanin maissa taloudellinen epävarmuus on voimistunut. 

- Euroopan talousnäkymät ovat heikentyneet heinäkuussa verrattuna huhtikuussa tehtyyn Ifo-selvitykseen. Kaivatut rakenteelliset uudistukset ovat yhä tekemättä ja lääkkeet kasvun elvyttämiseksi Euroopassa ovat kadoksissa, toteaa Timo Vuori.   

Aasiassa talousnäkymät ovat vahvasti jakautumassa. Kiinassa ja Intiassa talouden uskotaan jälleen piristyvän, mutta esimerkiksi Japanin, Vietnamin, Pakistanin, Taiwanin ja Etelä-Korean taloudet ovat taantumassa. Etelä-Amerikassa Brasilian talous tuntuu vetävän henkeä ylikuumenemisen välttämiseksi. Chile, Uruguay ja Meksiko ovat tämän maanosan valopilkkuja. Poikkeuksellisen korkea inflaatio (23,7%) hyydyttää Argentiinan taloutta. Alueen keskeinen ongelma ulkomaisten sijoittajien kannalta on kasvava protektionismi.

Maailmanlaajuisesti inflaatio-odotukset ovat maltilliset, 3,4 %. Lyhyiden korkojen nousupaineiden uskotaan pysyvän kurissa keskuspankkien ohjauksessa. Dollarin ja euron nähdään olevan oikealla tasollaan.   

Viennin monipuolisuus Suomen talouden turva

- Maailmantalouden kehityksen pirstaloituminen nopean ja hitaan kasvun talouksiin tuo haasteita Suomen viennistä riippuvaiselle taloudelle, arvioi tilannetta Vuori.

Viennin monipuolisuutta on edelleen kehitettävä ja löydettävä uusia markkina-alueita ja toimialoja.  Muutos ei tapahdu yhdessä yössä, mutta merkkejä suomalaisyritysten kansainvälistymisen monipuolistumisesta on olemassa. Lohtua Suomen viennille tuovat suotuisat talousodotukset perinteisillä lähimarkkinoilla Pohjoismaissa, Baltiassa ja Venäjällä.     

Lisätiedot: Maajohtaja Timo Vuori, Kansainvälinen kauppakamari ICC Suomi, 050 553 5319 

World Economic Survey Q3 / 2012 julkaistiin maailmanlaajuisesti 16.8.2012 klo 10.00 GMT, osoitteessa: www.ifo.de ”World Economic Survey” ja www.iccwbo.org. WES-suhdannekysely on tehty yhteistyössä Saksalaisen Ifo-tutkimuslaitoksen, Kansainvälisen kauppakamarin ICC:n ja Euroopan komission kanssa. Kyselyyn vastasi 1079 yritysasiantuntijaa 123 maasta heinäkuussa 2012.                                                                                           

Lue myös Ifon ja ICC:n tiedotteet