Yritykset eivät pidä julkisia hankintakilpailuja sujuvina: “päätösten perustelut kuin lottokoneesta”

Report this content

Julkisissa hankintamenettelyissä on kauppakamarien yritysjohtajakyselyn mukaan runsaasti kehitettävää. Kaksi kolmesta julkisiin hankintakilpailuihin osallistuneesta yritysjohtajasta on tyytymätön menettelyjen sujuvuuteen. “Laki julkisista hankinnoista antaa kuitenkin markkinoiden kehittämiseen paljon mahdollisuuksia. Pk-yrityksille voi antaa suunnitelmallisesti mahdollisuuksia osallistua tarjouskilpailuihin, esimerkiksi pilkkomalla hankinta osatarjouksiin, jotka ovat pk-yritysten suorituskyvyn rajoissa”, korostaa johtaja Marko Silen Helsingin seudun kauppakamarista.

“Surkeimpia ovat pienten kuntien hankinnat, osaaminen on olematonta, kyselyt tulkinnanvaraisia ja päätösten perustelut kuin lottokoneesta. Poliittiset päättäjät innostuvat jostakin, rahaa käytetään onnettomiin konsultteihin ja suunnitteluun. Lopulta oikeudessa selvitellään, mitä oikeastaan olisi ollut tarkoitus tehdä”, toteaa yritysjohtaja kauppakamarien kyselyssä, jossa kartoitettiin julkisten hankintamenettelyjen sujuvuutta osana helppohallinto.fi-kampanjaa.

Markkinoiden luomista

Kaksi kolmesta (66 prosenttia) julkisiin hankintakilpailuihin osallistuneesta yritysjohtajasta  on kyselyn mukaan tyytymätön kilpailuihin liittyvien menettelyjen sujuvuuteen. Julkiset hankinnat ovat kuitenkin tärkeä keino kehittää markkinoita. Niiden tulisi luoda edellytyksiä etenkin pienten ja keskisuurten yritysten kasvulle sekä uusien teknologioiden ja toimintatapojen käyttöönotolle.

“Kilpailutusalueet ovat aivan liian laajoja. Paikallisilla yrityksillä ei tällöin ole mitään mahdollisuuksia osallistua”, toteaa kyselyyn vastannut yritysjohtaja.

Hankintalaki kuitenkin antaa useita mahdollisuuksia ottaa pk-yrityksiä suunnitelmallisesti mukaan tarjouskilpailuihin, joissa voidaan esimerkiksi pilkkoa hankinta pk-yritysten suorituskyvyn rajoissa oleviin osatarjouksiin. Useampi yritys voi myös jättää konsortiona yhteisen tarjouksen tai käyttää alihankintaa.

Valintakriteeri voi olla myös laatu tai innovatiivisuus

Kauppakamarien yritysjohtajakyselyn vastaajayrityksistä 74 prosenttia oli osallistunut julkisiin hankintakilpailuihin Suomessa. Yleisin syy jäädä syrjään hankintakilpailuista oli se, ettei omalla yrityksellä ole tarjottavaa (67 prosenttia). Kuitenkin jo toisiksi yleisimmäksi syyksi nousi menettelyn liiallinen työläys tai hankaluus (20 prosenttia).

Kilpailuihin osallistuneista tarjouspyyntöjä taas piti selkeänä vain alle puolet julkisiin hankintakilpailuihin osallistuneista (43 prosenttia). Hankintojen valintakriteerien ja painotuksien selkeyteen ja perusteltavuuteen oli tyytymättömiä yli puolet (60 prosenttia).

“Hankintayksiköiden – kuntien ja valtion yksiköiden – olisi syytä muistaa vastuu toimivien markkinoiden luomisesta. Tämä ei tapahdu, jos vain muutaman suuren yrityksen on mahdollista vastata tarjouspyyntöihin”, korostaa Silen. “Ennen tarjouspyynnön laatimista hankintayksiköiden tulisi tutustua markkinoilla tarjottaviin vaihtoehtoihin esimerkiksi lähettämällä tietopyyntö yrityksille. Pelkän hinnan sijasta valintakriteerinä voi painottaa myös laatua ja innovatiivisuutta”.

Kauppakamarien yritysjohtajakysely tavoittaa valtakunnanlaajuisesti keskeisiä elinkeinoelämän vaikuttajia. Kysely on lähestymiseltään kvalitatiivinen. Huhtikuussa 2013 tehtyyn julkisia hankintamenettelyitä koskevaan kyselyyn vastasi 58 yritysjohtajaa 370:stä. Vastaajat ovat PK-yritysten, suuryritysten, perheyritysten sekä pörssiyhtiöiden toimitusjohtajia, jotka kuuluvat Suomen 19 kauppakamarin hallituksiin ja valtuuskuntiin.

Lisätietoja

Johtaja Marko Silen, Helsingin seudun kauppakamari,  p. 050 548 4217

Päällikkö Marja-Liisa Peltola, Keskuskauppakamari. p. 050 548 0232


Yritysjohtajakyselyn tulokset: Julkiset hankinnat

Taustoitus: Laki julkisista hankinnoista antaa useita mahdollisuuksia pk-yritysten mukaanottoon

Case Elonen: Yrittäjä kaipaa kunnollista kumppanuutta

Ratkaisukolumni: Julkiset hankinnat voivat  luoda markkinoita ja kasvuyrityksiä

Avainsanat: