Kesla Oyj jatkaa viime vuonna sovittua lomautusmenettelyä

Report this content

KESLA OYJ    PÖRSSITIEDOTE 17.3.2016 klo 15.00

   

KESLA OYJ JATKAA VIIME VUONNA SOVITTUA LOMAUTUSMENETTELYÄ 

 

Kesla Oyj sopi vuodelle 2015 henkilöstön kanssa määräaikaisista lomautusjärjestelyistä enintään 30.9.2015 saakka. Yhtiö sopi syyskuussa 2015 järjestelyn jatkamisesta vuoden 2016 ensimmäisen kvartaalin loppuun saakka.

 

Henkilöstön kanssa on sovittu menettelyn jatkamisesta edelleen kuluvan vuoden syyskuun loppuun saakka. Sovittujen lomautusten aikajänne on 1.4.2016 – 30.9.2016 ja lomautukset ovat kestoltaan enintään 90 päivää. Määräaikaisten lomautusten muoto ja määrä määräytyvät ajankohdan ja tilanteen mukaan.

   

Joensuu 17.3.2016

   

KESLA OYJ

 

Simo Saastamoinen

Toimitusjohtaja

 

 

LISÄTIETOJA:

 

Toimitusjohtaja Simo Saastamoinen, 040 – 560 9310

 

 

JAKELU:

NASDAQ OMX Helsinki

Keskeiset tiedotusvälineet

www.kesla.com

 

Kesla on metsäteknologian kehittämiseen, markkinointiin ja valmistukseen erikoistunut konepajakonserni, joka hallitsee aines- ja energiapuukorjuun tuotantoketjun kannolta tehtaalle. Keslan tuotteita ovat mm. kuormaimet ja metsäperävaunut, puutavara-, metsäkone- ja kierrätysnosturit, harvesteri- ja energiakourat sekä hakkurit. Kesla on tytäryhtiönsä kautta myös merkittävä konepajatuotteiden järjestelmätoimittaja suomalaiselle konepajateollisuudelle. Konsernin liikevaihto oli vuonna 2015 40,1 miljoonaa euroa. Metsäkoneryhmän liikevaihdosta viennin osuus oli 69,0 %. Vuonna 1960 perustetulla Keslalla on tuotantolaitokset Joensuussa, Kesälahdella, Ilomantsissa ja Tohmajärvellä sekä myyntiyhtiö Sinzheimissa, Saksassa. Keslan palveluksessa on noin 275 henkeä. Keslan A-osakkeet noteerataan NASDAQ Helsinki Oy:ssä

Tilaa