MUUTOS KESLA OYJ:N JOHDOSSA

Report this content

Toimitusjohtaja Jari Nevalainen jää pois Keslan palveluksesta 7.4.2015 alkaen.

 

KESLA OYJ               PÖRSSITIEDOTE 7.4.2015 klo 10.15

 

   

MUUTOS KESLA OYJ:N JOHDOSSA

 

Kesla Oyj ja yhtiön toimitusjohtaja Jari Nevalainen ovat sopineet Jari Nevalaisen jäämisestä pois Keslan palveluksesta 7.4.2015 alkaen.

 

”14 vuotta Keslan johdossa on ollut erittäin mielenkiintoinen ja kasvattava matka onnistumisineen ja myös toki epäonnistumisineen. Keslan henkilöstö ja lukuisat yhteistyökumppanuudet ovat olleet se matkan kantava voima. Nyt on osaltani aika päättää tuo matka ja kääntää uusi lehti kirjassa” kiittää Jari Nevalainen.

 

”Kesla on Jari Nevalaisen kaudella kasvanut kansainväliseksi metsäteknologian moniosaajaksi. Olen kiitollinen näistä yhteistyön vuosista ja toivotan Jarille menestystä uusissa tulevaisuuden haasteissa.” toteaa hallituksen puheenjohtaja Veli-Matti Kärkkäinen.

 

Keslan vt toimitusjohtajana toimii Kesla Oyj:n talousjohtaja Simo Saastamoinen.

 

 

Joensuu 7.4.2015

 

 

KESLA OYJ

 

Veli-Matti Kärkkäinen

hallituksen puheenjohtaja

 

   

 

LISÄTIETOJA:

 

Hallituksen puheenjohtaja Veli-Matti Kärkkäinen, 040 – 558 1278

 

 

JAKELU:

NASDAQ OMX Helsinki

Keskeiset tiedotusvälineet

www.kesla.com

 

 

Kesla on metsäteknologian kehittämiseen, markkinointiin ja valmistukseen erikoistunut konepajakonserni, joka hallitsee aines- ja energiapuukorjuun tuotantoketjun kannolta tehtaalle. Keslan tuotteita ovat mm. kuormaimet ja metsäperävaunut, puutavara-, metsäkone- ja kierrätysnosturit, harvesteri- ja energiakourat sekä hakkurit. Kesla on tytäryhtiönsä kautta myös merkittävä konepajatuotteiden järjestelmätoimittaja suomalaiselle konepajateollisuudelle. Konsernin liikevaihto oli vuonna 2014 45,1 miljoonaa euroa. Metsäkoneryhmän liikevaihdosta viennin osuus oli 70,2 %. Vuonna 1960 perustetulla Keslalla on tuotantolaitokset Joensuussa, Kesälahdella, Ilomantsissa ja Tohmajärvellä sekä myyntiyhtiö Sinzheimissa, Saksassa. Keslan palveluksessa on noin 300 henkeä. Keslan A-osakkeet noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä.

 

Tilaa