Sisäpiiritieto: Pasi Nieminen nimitetty Kesla Oyj:n toimitusjohtajaksi

Report this content

KESLA OYJ                                             PÖRSSITIEDOTE 7.2.2024 klo 8.30

 

 

Sisäpiiritieto: Pasi Nieminen nimitetty Kesla Oyj:n toimitusjohtajaksi

 

Kesla Oyj:n hallitus on nimittänyt Pasi Niemisen (DI, s. 1975) Keslan toimitusjohtajaksi. Nieminen aloittaa uudessa tehtävässään viimeistään elokuussa 2024. Nieminen siirtyy Keslaan Toyota Material Handling Europe -konsernista, jossa hän on toiminut SAP-muutosohjelman johtotehtävissä Euroopassa. Ennen tätä Nieminen toimi reilun vuosikymmenen Toyota Material Handlingin Suomen toimintojen toimitusjohtajana ja aiemmin eri tehtävissä teknologiateollisuuden parissa.

”Kesla keskittyy strategiansa mukaisesti kannattavaan kasvuun kaikilla liiketoiminta-alueillaan eli traktorivarusteissa, auto- ja teollisuusnostureissa sekä puunkorjuulaitteissa. Kasvu yhtiön nykyisestä kokoluokasta edellyttää syväosaamista innovatiivisen liiketoiminta- ja muutosstrategian toimeenpanosta ja kokemusta konepajaliiketoiminnasta sekä tuotannon johtamisesta. Toivotan lämpimästi Pasi Niemisen tervetulleeksi. Hänellä on vahvaa kansainvälistä kokemusta liiketoiminnan eri osa-alueiden laaja-alaisesta kehittämisestä ja tuloksekkaasta toimeenpanosta”, sanoo Keslan hallituksen puheenjohtaja Vesa Tuomi.

”Keslalle ominaisia piirteitä ovat ammattitaitoinen henkilöstö, syvällinen toimialaosaaminen, joustava tuotanto, kilpailukykyiset tuotteet, vahva brändi ja kumppaniverkosto sekä korkea asiakastyytyväisyys. Olen erittäin iloinen päästessäni luotsamaan tätä perinteistä suomalaista kansainvälisesti toimivaa yritystä ja rakentamaan yhdessä henkilöstön kanssa yhtiön kasvupolun ja menestyksen seuraavia askelia. Vahvan teknologisen osaamisen ja tuotannon rinnalla näen menestymisen kannalta keskeisessä roolissa asiakasymmärryksen, asiakkuuksien ja myynnin järjestelmällisen kehittämisen”, toteaa Pasi Nieminen.

Kesla Oyj:n hallitus nimitti yhtiön väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi 2.11.2023 alkaen yhtiön talousjohtajan Ilkka Miettisen. Niemisen aloitettua tehtävässään Miettinen jatkaa yhtiön talousjohtajana.

 

KESLA OYJ
Hallitus

 

LISÄTIETOJA:
Vesa Tuomi, hallituksen puheenjohtaja
Puh. +358 400 604 922
Sposti vesa.tuomi@kesla.com

 

JAKELU:
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.kesla.com

Kesla - Your Responsible Partner

Kesla on vastuullinen kumppani, joka kehittää työkoneita, teknologiaa ja palveluita asiakkaidensa kestävään menestykseen niin metsässä kuin sen ulkopuolellakin. Keslan liiketoiminta on keskittynyt kolmeen liiketoiminta-alueeseen, jotka ovat traktorivarusteet, puunkorjuulaitteet sekä auto- ja teollisuusnosturit. Konsernin liikevaihto oli 45,9 miljoonaa euroa vuonna 2022. Viennin osuus liikevaihdosta oli 61 %. Vuonna 1960 perustetulla Keslalla on tuotantolaitokset Joensuussa, Kesälahdella ja Ilomantsissa sekä myyntiyhtiö Appenweierissa, Saksassa. Keslan palveluksessa on noin 250 henkilöä. Keslan A-osakkeet noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä.

 

Tilaa