Kevan valtuuskunta valitsi Jukka Männistön Kevan toimitusjohtajaksi

Report this content

Kevan valtuuskunta valitsi tänään 20. toukokuuta yksimielisesti Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön YTHS:n toimitusjohtajan, varatuomari Jukka Männistön Kevan toimitusjohtajaksi. Männistön on tarkoitus aloittaa virassa 14. elokuuta.

Jukka Männistö toimii tällä hetkellä YTHS:n toimitusjohtajana. Hän on toiminut aiemmin Valviran ja Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen ylijohtajana, sosiaali- ja terveysministeriössä erityisasiantuntijana, Etelä-Savon sairaanhoitopiirin johtajana ja Etelä-Savon Säästöpankissa useissa tehtävissä, muun muassa tulosvastuullisena johtajana.

Männistö on toiminut työeläkeyhtiö Elon ja sen edeltäjien hallintoneuvostossa sekä ollut Eläketurvakeskuksen edustajistossa. Lisäksi hän on toiminut puheenjohtajana evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen talousvaliokunnassa, jossa on käsitelty myös eläkeasioita.

Männistöllä on ja on ollut useita terveydenhuoltoalan lautakuntatehtäviä, seurakuntien hallintoelinten luottamustehtäviä sekä useita hallitusjäsenyyksiä.

Koulutukseltaan Männistö on oikeustieteen kandidaatti ja varatuomari.

Männistön kanssa on tehty johtajasopimus, joka on liitteenä.

Toimitusjohtaja vastaa Kevan hallituksen alaisena Kevan toiminnasta ja taloudesta ja hänen tukenaan on hänen johdollaan toimiva johtoryhmä.

Lisätietoja:

valtuuskunnan puheenjohtaja, apulaiskaupunginjohtaja Harri Jokiranta,
p. 040 774 8402

Keva huolehtii kunta-alan, valtion, kirkon ja Kelan henkilöstön eläkeasioista, hoidamme noin 1,3 miljoonan julkisen sektorin työntekijän ja eläkkeensaajan työeläkepalveluita. Keva vastaa kunta-alan henkilöstön eläkkeiden rahoituksesta ja eläkevarojen sijoittamisesta. Sijoitusomaisuutemme on noin 37,8 miljardia euroa (31.12.2013). Palveluksessamme on noin 520 henkilöä.

Avainsanat: