Kevan varatoimitusjohtaja Eija Lehto-Kannisto syksyllä eläkkeelle

Report this content

 

Kevan eläkeratkaisutoiminnosta vastaava varatoimitusjohtaja Eija Lehto-Kannisto jää syyskuun lopussa eläkkeelle. Hän siirtyy ennen eläkkeelle jäämistään vapaille maaliskuun lopussa.

Lehto-Kannisto on toiminut Kevan varatoimitusjohtajana vuodesta 1999 lähtien. Tätä aiemmin hän teki pitkän uran mm. Kunta-alan ammattiliitto KTV:ssä (nykyisin JHL).

Eläkeratkaisutoiminnosta vastaa huhtikuun alusta sijaisena johtaja Pertti Männistö, joka on vastannut Kevassa eläketurvan kehittämisestä. Varatoimitusjohtajan viran täyttämisestä päättää Kevan hallitus myöhemmin.

Lisätietoja:
toimitusjohtaja Merja Ailus, p.020 614 2201
varatoimitusjohtaja Eija Lehto-Kannisto, p. 020 614 2204

 

Keva huolehtii kunta-alan, valtion, kirkon ja Kelan henkilöstön eläkeasioista, hoidamme noin 1,3 miljoonan julkisen sektorin työntekijän ja eläkkeensaajan työeläkepalveluita. Keva vastaa kunta-alan henkilöstön eläkkeiden rahoituksesta ja eläkevarojen sijoittamisesta. Sijoitusomaisuutemme on noin 29,6 miljardia euroa (31.12.2011). Palveluksessamme on noin 540 henkilöä.

Liitteet & linkit