• news.cision.com/
  • Keva/
  • Neljännes kunnista palauttanut ulkoistettuja palveluja omaksi työksi

Neljännes kunnista palauttanut ulkoistettuja palveluja omaksi työksi

Report this content

Neljännes kunnista ja kuntayhtymistä on ottanut ulkoistettuja palveluja takaisin omaksi toiminnakseen. Kunnan omaksi toiminnaksi palauttamisen syiksi kuntajohto kertoo kustannukset tai palvelun laadun.

Vaikka palveluja on palautettu omaksi toiminnaksi, kuntajohto arvioi pitkällä aikavälillä kuntatyöntekijöiden määrän vähentyvän. Kuntajohto arvioi työntekijöiden vähenevän reilulla 40 000 työntekijällä nykyisestä 430 000 työntekijästä vuoteen 2020 mennessä.

Suurin syy kunnallisen henkilöstön vähenemiseen ei ole palvelujen ulkoistaminen. Kuntajohto näkee rakennemuutoksien ainakin jossain määrin vähentävän henkilöstön tarvetta (90 prosenttia vastaajista). Myös eläkepoistuma vähentää työntekijöiden määrää. Noin puolet niistä kunnista, joissa henkilöstömäärän arvioitiin vähenevän, syyksi kerrottiin ulkoistaminen tai palvelujen yhtiöittäminen.

Tulokset ilmenevät Kevan toimintaympäristötutkimuksesta, jossa kaupungin- ja kunnanjohtajilta sekä kaupunkien ja kuntien talous- ja rahoitusjohdolta sekä kuntayhtymien johdolta kysyttiin näkemyksiä henkilöstön määrästä ja palvelujen tuottamistavoista. Maaliskuussa toteutettuun kyselyyn vastasi 41 prosenttia kuntajohdosta.

Omaksi tuotannoksi palauttamisen syinä kustannukset ja laatutekijät

Kaiken kaikkiaan noin puolet kunnista ja kuntayhtymistä on joko pohtinut ulkoistettujen palvelujen ”kunnallistamista” tai palauttanut niitä omaksi tuotannoksi.

Mitä suurempi kunta tai kuntayhtymä on kyseessä, sitä yleisempää palvelujen omaksi toiminnaksi ottaminen tai sen suunnittelu on. Suurimmista kunnista peräti kolmannes hoitaa itse sellaisia palveluja, joita ne ovat aiemmin ostaneet yksityisiltä palvelutuottajilta, ja asiaa on vähintään pohdittu 60 prosentissa suurimmista kunnista.

Syitä palvelujen ja toimintojen palauttamiseen kunnalliseksi toiminnaksi on useampia; useimmiten kuitenkin mainitaan pettyminen laatuun tai hintaan.

Yhä pienempi henkilöstö vastaa jatkossa kuntapalveluista

Jatkossa kunnallisen henkilöstön määrän arvioidaan olevan vähenemään päin. Kun tällä hetkellä kunnallista henkilöstöä on 430 000 henkilöä, kuntapäättäjät aprikoivat henkilöstön määrän vähenevän noin 10 prosentilla vuoteen 2020 mennessä. Henkilöstömäärää vähentävät muun muassa toiminnan tehostuminen, säästöjen tarve ja rakennemuutokset. Toisaalta henkilöstöstä on myös niukkuutta, erityisesti sosiaali- ja terveystoiminnoissa.

Suurin osa kuntajohdosta katsoo, että eläkepoistuma antaa mahdollisuuden henkilöstömäärän vähentämiseen. Eläkepoistuman kautta arvellaan myös jonkin verran antavan mahdollisuuksia palvelujen ulkoistamiselle.

Palvelut tuotetaan jatkossa selvityksen mukaan niin ulkoistamalla kuin omana tuotantona. Kuntien palvelustrategioissa ääripäät, eli pelkkä omana työnä tuotetut palvelut tai voimakas ulkoistettuihin palveluihin nojautuminen ovat harvinaisia

Lisätiedot:

tutkimus- ja kehittämisjohtaja Pauli Forma, p. 020 614 2450, 040 525 4530

Liite:

Toimintaympäristötutkimuksen tuloksia, kalvosarja

Keva huolehtii kunta-alan, valtion, kirkon ja Kelan henkilöstön eläkeasioista, hoidamme noin 1,3 miljoonan julkisen sektorin työntekijän ja eläkkeensaajan työeläkepalveluita. Keva vastaa kunta-alan henkilöstön eläkkeiden rahoituksesta ja eläkevarojen sijoittamisesta. Sijoitusomaisuutemme on noin 31,5 miljardia euroa (31.3.2012). Palveluksessamme on noin 540 henkilöä.