Avant Tecno valitsi Kiillon lujan liiman

Report this content

Avant Tecno on pirkanmaalainen perheyritys, jonka pienkuormaajia viedään ympäri maailmaa. Kiillon ja Avantin yhteistyö alkoi vuoden 2016 alusta, kun Avant etsi sopivaa liimaa DLX-ohjaamomallin takalasin kiinnitykseen. Kovassa työkäytössä liimauksen pitää olla kestävä ja sietää suuria lämpötilanvaihteluja.

”Ensitapaamisen jälkeen pääsimme tekemään koeliimauksen. Annostelussa ja liimaukseen käytetyn paineilmapistoolin nokan suhteen oli pientä säätöä, mutta toiseen testiin haimme ratkaisut niihinkin”, kertoo Kiillon asiakaspalvelupäällikkö Juha Rinne.

Toisessa koeajossa ratkaisut olivat kunnossa ja Kiilto pääsi toimittamaan ensimmäisen liimaerän.

Oikea tuote, toimiva prosessi

Avant Tecnon työnjohtaja Seppo Salonen kiittelee hyvin alkanutta yhteistyötä.

”Kiillolta tuli hyvä ratkaisuehdotus tarpeeseemme. Heidän liimansa oli riittoisaa sekä helppo ja joustava käytössä, kun aiemmin käytetty tuote vaati muun muassa lämmittämistä. Halusimme myös suosia kotimaisuutta – ja pirkanmaalaisuutta, meillähän on välimatkaa vain 30 kilometriä”, Salonen hymyilee.

"Kun kävimme asioita testitiimin kanssa läpi, vakuutuimme Kiillon prosessista, yhteistyökyvystä ja joustavuudesta sekä ennen kaikkea tuotteen nopeasta toimitusajasta."



Avant Tecno valmistaa vuodessa noin 300–400 DLX-ohjaamolla varustettua pienkuormaajaa. Liimatuotteessa ei puhuta valtavista määristä, mutta yhteistyö on Kiillolle mieluista.”SMP-pohjaiset massat ovat kasvava tuoteryhmä, johon olemme kehittäneet uusia tuotteita monipuolisiin käyttötarkoituksiin. Kone- ja laitevalmistajat ovat Kiillolle tärkeä kasvuala, ja haemme sieltä aktiivisesti uusia asiakkuuksia”, kertoo Juha Rinne tyytyväisenä.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia