• news.cision.com/
  • Kiilto/
  • Biodiversiteetti, vedenkäyttö ja yhteistyö asiakkaiden kanssa entistä kiinteämmäksi osaksi Kiillon Lupausta ympäristölle

Biodiversiteetti, vedenkäyttö ja yhteistyö asiakkaiden kanssa entistä kiinteämmäksi osaksi Kiillon Lupausta ympäristölle

Report this content

Ympäristötietoisuus sekä ymmärrys vastuullisuudesta kokonaisuutena kasvaa aimo harppauksin. Hyvä niin, sillä se luo myös yrityksille painetta pysyä ajan tasalla. Kemian alan toimijana Kiilto lähestyy vastuullisuutta ennen kaikkea ympäristön näkökulmasta työkalunaan Lupaus ympäristölle. Alusta asti tavoitteiden asettamisen osalta on ollut selvää, että niiden tulee aidosti ohjata muutosta parempaan.   

Lupaus on pitänyt. Siitä kertovat saavutetut tavoitteet sekä matkaan tarttuneet opit, jotka tekivät Lupauksen päivittämisen jälleen ajankohtaiseksi.  
  

”Näyttää siltä, että päivitys nousee ajankohtaiseksi kahden vuoden välein. Yhtäältä siksi, että kahdessa vuodessa olemme ehtineet tehdä määrätietoisesti konkreettisia tekoja ja saavuttaneet osan tavoitteista. Toisaalta siksi, että ymmärrys vastuullisuudesta sekä sitä kautta yleinen vaatimustaso ovat nousseet”, pohtii Kiillon tutkimus-, kehitys- ja innovaatiojohtaja Oili Kallatsa

Molempia kehityskaaria Kallatsa pitää yhtä merkittävinä.   

”Tavoitteiden saavuttaminen antaa onnistumisen kokemuksia ja pitää yllä innostusta. Se on äärimmäisen tärkeää. Julkinen keskustelu ja alan tiukkenevat vaatimukset puolestaan vauhdittavat kestävää kehitystä”, hän kiteyttää.  

Uusia tavoitteita saavutettujen tilalle  

Lupaus ympäristölle -tavoitteet on tietoisesti asetettu lähitulevaisuuteen.  Muutaman vuoden aikajänne ohjaa toimintaa ja ajattelua tehokkaasti kohti konkreettisia muutoksia. Pitkän tähtäimen tavoitteena on alan ympäristöjohtajuus.  

Onnistumisia Lupaus ympäristölle -tavoitteiden saavuttamisessa tarkastelujaksolla olivat esimerkiksi:  

  • Pakkauksiin liittyvä tavoitteemme –  70 % pakkauksistamme on uudelleenkäytettäviä, kierrätysmateriaalia tai uusiutuvia vuoteen 2025  
    mennessä – saavutettiin Kiillon rakentamisen sekä teollisten liimojen ja paloneston liiketoimintojen osalta Suomessa.  

  • Tavoite kierrätysperäisten ja uusiutuvien raaka-aineiden tuplaamisesta kemian tehtaillamme saavutettiin ammattipuhtauden liiketoiminnan osalta Suomessa.   

  • Tavoite asiakkaidemme materiaalin käytön vähentämisestä -  50 000 kg vuodessa - saavutettiin moninkertaisesti. Merkittävin yksittäinen toimenpide tavoitteen saavuttamiseksi oli ProCIP-optimointi ja -seurantatyökalu, jonka avulla saavutettiin yli miljoonan litran vedensäästöt ja lisäksi muilla optimointitoimenpiteillä säästettiin vettä lähes 700 000 litraa. Pienempiä säästöjä mm. pakkausjätteen osalta saavutettiin Erisan SafePoint+ -annostelulaitteilla, lattiatasoitteiden säiliökuljetuksilla sekä bulk-toimituksilla.

  • Vuoden 2021 lopussa ostoenergian kulutusta tuotettua tonnia kohden pudotettiin noin 18 % (tavoite vuoteen 2025 mennessä oli -20 %).  

  • Scope 1 suorien CO2-päästöjen intensiteettiä (kg CO2 / kg tuotetta) pienennettiin noin 32 % vuosien 2018 ja 2022 välillä. Tämän on saanut aikaan Lempäälän hybridijärjestelmän ja kaksisuuntaisen lämpökaupan mahdollistava järjestelmä, joka on vähentänyt kaasunkulutusta merkittävästi.  

Oppeja matkalla ympäristöjohtajuuteen 

Oili Kallatsa sekä Kiillon ympäristöpäällikkö Viivi Kettula muistuttavat, ettei Lupauksen pitäminen ole aina helppoa tai täynnä pelkkiä onnistumisia. Ympäristökysymykset vaativat paljon selvitystyötä. Esimerkiksi biodiversiteettikysymykset ovat yrityksille vielä melko uusia.  WWF:n raportin mukaan vain joka kolmannella yrityksellä on luontokatoa käsittelevä osio kestävän kehityksen strategiassaan.  

“Lisätäksemme biodiversiteetin osaksi Lupaustamme, teimme olennaisuusanalyysia eri biodiversiteettikategorioista. Käytimme samoja työkaluja kuin Kemianteollisuuden biodiversiteettiselvityksessä, johon myös osallistuimme viime keväänä. Olennaisimmiksi kategorioiksi toimintamme kannalta osoittautuivat kasvihuone- eli GHG-päästöt sekä maankäyttö. Selvityksessä korostui kuitenkin mittaamisen hankaluus, sillä GHG-päästöt olivat ainoa kategoria, jolle on olemassa selkeät mittarit. Suurimmat vaikutusmahdollisuudet myös tässä työssä ovat toimitusketjussamme.”, Kettula summaa. 

 Viivi Kettula kertoo, että vaihtamalla pakkausmateriaali Lempäälän-tehtaalla kierrätysmuoviin vähennettiin vuosina 2018–2021 päästöjä yli 468 hiilidioksidiekvivalenttitonnia. Määrä vastaa yhteensä peräti 2392 Nuorgam–Hanko-matkaa (1400 km) tavallisella henkilöautolla. 

Koska yhtä yhtenäistä tapaa toimia ei monien ympäristö- ja vastuullisuuskysymysten osalta vielä ole, yritysten ja organisaatioiden on luotava niitä itse.   

“Tekoja tarvitaan nyt. Yritysten pitää pystyä toimimaan nopeasti parhaaseen saatavilla olevaan tietoon nojaten. Liikkeelle lähtö vaatii rohkeutta ja suunnitelmien on pystyttävä joustamaan tiedon lisääntyessä”, Kettula pohtii.  

“Ympäristötyö linkittyy vahvasti ymmärrykseen oman arvoketjun vaikutuksista. Työkalut tähän ovat monilta osin vasta kehitteillä, ja työmäärä on valtava. Se hidastaa asioiden edistämistä.  Yritykset tarvitsevat toisiaan ja yhteisiä ekosysteemejä ratkaistakseen haasteita ja saavuttaakseen tavoitteita”, hän sanoo.  

Kallatsan mukaan omat haasteensa luo myös tiedon jalkauttaminen kansainvälisessä organisaatiossa.   

“Eri toimintamaat ja myös eri toiminnot voivat olla varsin eri tasolla ympäristökysymyksissä. Vaikka ympäristölähtöinen yrityskulttuuri on olemassa, suuressa mittakaavassa toteutettavat teot saattavat toisinaan tuntua irrallisilta omasta jokapäiväisestä työstä.  On tärkeää huomioida tekojen vaikuttavuus monella tasolla”, Kallatsa muistuttaa.  

“Lupaus ympäristölle vaatii jatkuvaa sisäistä koulutusta. Ymmärrys helpottaa myös tiedon keräämistä ja mittaamista sekä synnyttää uusia ideoita.” 

Neljä merkittävää muutosta  

Kiilto sitoutui keväällä 2022 Science Based Targets (SBTi) -aloitteeseen. Yksi Lupaus ympäristölle   
-tavoitteiden päivitystarpeista oli energia- ja ilmastotavoitteiden linjaaminen SBT:n mukaisiksi. Osa-alueen nimeksi muutettiin samalla Energia ja ilmasto, Vihreä energian sijaan.   

Aikaisemmin Lupauksessa ympäristölle ei ollut erillisiä tavoitteita biodiversiteettiin liittyen. Myös tämä haluttiin korjata.   

”Vaikka biodiversiteetti on vielä verrattain uusi alue, jossa riittää tutkittavaa, tärkeintä on alkaa toimia. Asia ei ole yksinkertainen. Toisinaan päästötavoitteet voivat olla ristiriidassa biodiversiteetin kanssa. Haluamme olla aktiivisesti ratkomassa biodiversiteettiin liittyviä kysymyksiä, huomioiden myös ilmastonäkökulmat”, sanoo Kiillon ympäristöpäällikkö Viivi Kettula.   

Päivitetyn lupauksen myötä Kiilto sekä panostaa paikallisiin päästöhyvityshankkeisiin ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen, että toteuttaa yhdessä kumppaniensa kanssa vuosittain ympäristöhankkeita, jotka ylläpitävät luonnon monimuotoisuutta.  

Kolmas merkittävä muutos on vedenkäyttöön liittyvän tavoitteen lisääminen osaksi Lupausta ympäristölle.   

”Vedenkäyttöä ei ollut oman toimintamme osalta aikaisemmin huomioitu. Asiakkaidemme kohdalla teimme sitä osana materiaalinkäytön vähennystavoitteita”, Kettula kertoo.  

”Nyt tavoitteemme on vuoteen 2028 mennessä vähentää prosessiveden kulutusta 20 % tuotettua tonnia kohden vuoden 2021 tasosta.”  

Kettulan mukaan aloite vedenkäyttötavoitteelle tuli asiakkailta. Aiheesta oli keskusteltu Kiillon työryhmissä vuosien mittaa jo aiemmin, mutta sen olennaisuus eri asiakasryhmille korosti tavoiteasetannan tärkeyttä viimeistään nyt. Asiakkaiden kuuntelun lisäksi eri sidosryhmät haluttiin entistä kiinteämmin aktiiviseksi osaksi Lupausta ympäristölle. 

”Meille on tärkeää, että Lupauksellamme on omaa toimintaamme laajempi vaikutus. Nyt sidosryhmämme näkyvät aiempaa voimakkaammin muun muassa biodiversiteettitavoitteissamme. Lisäksi muutimme Vihreät palvelut -osa-alueen nimeksi Kumppanuus. Se kuvaa paremmin haluamme onnistua yhdessä. Tavoitteenamme on auttaa asiakkaitamme pienentämään ympäristöjalanjälkeään. Raportoimme tuloksista vuosittain,” Kallatsa kertoo.  

”Uutta on lisäksi tavoite Kiillon ratkaisujen hiilijalanjälkilaskelmien saatavuudesta vuodesta 2025 alkaen”, lisää Kettula. ​  

“Myös tämä auttaa asiakkaitamme johtamaan omaa ympäristötyötään.”  

Taustalla vahva ympäristölähtöinen kulttuuri  

Kiilto teki Lupauksen ympäristölle vuonna 2018. Tavoitteita päivitettiin vuonna 2020, jolloin siihen mennessä saavutetut tavoitteet korvattiin uusilla ja mittaamisen tapoja tarkennettiin.  

”Oivalsimme jo Lupausta työstäessämme, ettei kyse ollut projektista, vaan kiiltolaisesta tavasta ajatella. Ympäristölähtöisyys tunnistettiin olennaiseksi osaksi Kiillon kulttuuria ja ympäristöjohtajuudesta syntyi Kiillon kulttuurin neljäs kulmakivi”, toteaa Oili Kallatsa.  

“Tällä päivityskierroksella mukana oli laajempi joukko kiiltolaisia, kuin koskaan aikaisemmin. Edustajia oli kaikista Kiillon toimintamaista”, Kallatsa iloitsee. 

  

Lupauksemme ympäristölle:  

Energia ja ilmasto:  
Toimintomme ovat hiilitasapainossa vuoteen 2028 mennessä ja​vähennämme epäsuoria (GHG, scope 3) CO2-päästöjämme.  

Parantamalla energia- ja materiaalitehokkuuttamme taistelemme ilmastonmuutosta vastaan ja tuemme kestävää kehitystä. Tuotannossamme investoimme ympäristöä huomioivaan teknologiaan sekä puhtaisiin ja energiaa säästäviin tuotantoprosesseihin. Olemme asettaneet tavoitteeksemme olla hiilineutraali yritys vuoteen 2028 mennessä. Matkan varrelle mahtuu useita pienempiä virstanpylväitä.  

  • Vuoteen 2028 mennessä käytämme vain hiilineutraalia energiaa.  ​  

  • Vuoteen 2031 mennessä vähennämme epäsuoria (GHG, scope 3) CO2-päästöjämme 21 % vuoden 2021 tasosta. ​  

  • Vuoteen 2028 mennessä vähennämme ostetun energian kulutustamme 10 % tuotettua tonnia kohden vuoden 2021 tasosta.​  

  • Panostamme paikallisiin päästöhyvityshankkeisiin ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen.  

Pakkaukset ja logistiikka:  
Vähennämme fossiilisten ja neitseellisten pakkausten käyttöä joka vuosi  

Tuotekehityksemme etsii jatkuvasti ympäristöä vähemmän kuluttavia raaka-aineita ja pakkausmuotoja. Kasvattamalla ympäristöystävällisten ja turvallisuusluokiteltujen tuotteidemme myyntiä, parannamme myös henkilöstömme työturvallisuutta sekä asiakkaidemme mahdollisuuksia toimia ympäristötietoisesti omissa toimintaympäristöissään.  

  • Vuoteen 2025 mennessä 70 % pakkauksistamme on uudelleenkäytettäviä,kierrätysmateriaalia tai uusiutuvia.     

  • Vuoteen 2028 mennessä vähennämme toimituksissamme fossiilisten polttoaineiden kulutusta 20 % vuoden 2021 tasosta. ​  

  • Vähennämme pakkausmateriaalia vuosittain tuotettua tonnia kohden.  ​Vuoteen 2024 mennessä pilotoimme uudelleen täytettäviä pakkausratkaisuja myös pienten pakkauskokojen osalta (<200L).  

Materiaalit:  
Vähennämme fossiilisten ja neitseellisten raaka-aineiden käyttöä ja pienennämme jätemäärää joka vuosi  

Edistämme kiertotaloutta ja käytämme biopohjaisia raaka-aineita vähentääksemme uusiutumattomien luonnonvarojen käyttöä. Pienennämme hiilijalanjälkeämme vähentäen jätteen määrää sekä pyrkien hyödyntämään tuotantomme sivuvirtoja. Tutkimme jatkuvasti myös mahdollisuuksia hyödyntää kierrätettyjä, muun teollisuuden sivutuotteena syntyviä raaka-aineita.  

  • Tuplaamme kierrätysperäiset ja uusiutuvat raaka-aineet kemian tehtaillamme vuoteen 2025 mennessä verrattuna vuoden 2018 tasoon.​  

  • Puolitamme jätemäärämme vuoteen 2025 mennessä verrattuna vuoden 2018 tasoon.​  

  • Vuoteen 2028 mennessä pienennämme raaka-aineistamme syntyvää hiilijalanjälkeä 15 % vuoden 2021 tasosta.​  

  • Vuoteen 2028 mennessä vähennämme prosessiveden kulutusta 20 % tuotettua tonnia kohden vuoden 2021 tasosta.  

Kumppanuus:   
Autamme asiakkaitamme pienentämään ympäristöjalanjälkeään  

Oman toimintamme optimoinnin lisäksi tarjoamme asiakkaillemme entistä ympäristöystävällisiä tuotteita ja palveluja, jotka auttavat heitä luomaan omille prosesseilleen, toiminnalleen sekä lopputuotteilleen kestävän perustan. Jotta asioita voidaan tehdä jatkuvasti hieman paremmin, on ymmärryksen lisääntymisellä ympäristönäkökulmien vaikutuksista ratkaiseva merkitys. Siksi koulutuksella on tärkeä rooli osana vihreitä palvelujamme.  

  • Autamme asiakkaitamme pienentämään ympäristöjalanjälkeään (hiilijalanjälki, veden tai materiaalin kulutus) ja raportoimme tuloksista vuosittain.​  

  • Kaikkiin koulutuksiimme sekä sidosryhmäkeskusteluihimme sisältyy ympäristöosio. Koulutamme noin 25 000 henkilöä vuosittain.​  

  • Toteutamme yhdessä kumppaniemme kanssa vuosittain ympäristöhankkeita, jotka ylläpitävät luonnon monimuotoisuutta  

  • Ratkaisujemme hiilijalanjälkilaskelmat ovat saatavilla vuodesta 2025 alkaen. ​  

Avainsanat: