Frisbeegolfari Mikael Hakalan ja Kiillon arvomaailmat kohtasivat

Report this content

Kun serkku vei Mikael Hakalan ensimmäistä kertaa frisbeegolfaamaan kesällä 2011, hän innostui lajista nopeasti. Nyt juuri 18 vuotta täyttänyt nuori mies treenaa lajin parissa kuutena päivänä viikossa, ja palkintokaapissa on tuomisia niin SM- kuin MM-kisoista. Kiilto on kulkenut yhteistä matkaa Hakalan kanssa kahden vuoden ajan.

Frisbeegolfari Mikael Hakala odottaa kiiltolaisia Lempäälässä Hakkarin jäähallin parkkipaikalla frisbeegolf-lajikokeiluun. Iloinen kysymysten tulva kisoista, harjoittelusta ja päivän tuuliolosuhteiden vaikutuksista alkaa välittömästi innostuneiden oppilaiden saavuttua ja jatkuu koko matkan urheilukentän reunaan, missä alkaa lajikokeilun ensimmäinen vaihe, tekniikkaharjoittelu.

Tavoitteet korkealla

Osa kokeilijoista oli tarttunut lentävään kiekkoon jo useita kertoja aiemminkin. Mestarin opeista toivotaan herkistelyä ja vinkkejä omaan tekniikkaan. Toisille kerta oli ensimmäinen, ja ote kiekosta tuntuu aluksi kömpelöltä. Pikkuhiljaa kiekko kuitenkin lentää aloittelijoillakin edes jonkin matkaa. Rysty- ja kämmenheittojen tultua tutuiksi voidaan lähteä kohti metsäistä rataa, missä on tarkoitus pitää leikkimielinen parikisa.

Hakala kertoo, että Kiillon lajikokeilun kaltaiset yhteistyön muodot tuovat hauskan lisän harjoitteluun.

”On aina siistiä päästä kertomaan lajista, josta itse tykkää niin paljon. Aloittelijat oppivat nopeasti ja on hieno nähdä oman opetuksen tuloksia. Tosi kivaa, kun porukka innostuu ja kyselee”, hän tuumii

Palkitseva tekniikkalaji

Vaikka kiiltolaisten frisbeegolfaustaso vaihtelee laidasta laitaan, opettajalla riitti kärsivällisyyttä kerrata lajin perusteita. Nopeasti oli havaittavissa, että frisbeegolfin pelivälineillä ja tekniikalla ei juuri ole nimeä enempää yhteistä kesäisenä ajankuluna heiteltävän muovilautasen kanssa. Laji on rauhallisuutta, heittotekniikkaa ja koordinaatiokykyä vaativa. Sen suola ovat kuitenkin Hakalan mukaan myös luonnossa liikkuminen, kavereiden kanssa pelaaminen sekä kiekon lentoratojen kauneus.

”Kun saa kiekon lentämään sinne minne haluaa, se on palkitsevaa. Kiekon lentorataa on koukuttavaa seurata”, hän pohtii.

Ennakkoluulottomasti yhteistyöhön

Hakala treenaa päivittäin puolesta tunnista kolmeen tuntiin. Viikkoon mahtuu yksi lepopäivä. Nuoresta iästään huolimatta hän on jo arvokisakonkari ja matkustanut ympäri maailmaa edustamassa Suomea frisbeegolfradoilla. Nyt on menossa viimeinen kausi juniorisarjassa.

Kiilto pyrkii tukemaan urheilun saralla juniorityötä ja eri lajien nuoria lupauksia. Frisbeegolfaajaa Kiilto on tukenut nyt kaksi vuotta. Sinä aikana palkintokaappiin on tullut melkoinen määrä arvokisamitaleja. Kaapista löytyy useampi yksilö- ja parigolfin SM-kulta sekä 3 MM-hopeaa.

”MM-kulta minulta vielä puuttuu, se olisi hieno saavuttaa”, Emporiaan Yhdysvaltoihin kisailemaan suuntaava mies toteaa.

Laji on kuitenkin Suomessa melko uusi, ja Mikael kiittääkin Kiiltoa yhteistyöstä sekä ennakkoluulottomasta asenteesta lähteä tukemaan lajia ja sen nuorta edustajaa.

”Halusin lähestyä Kiiltoa yhteistyöehdotuksen merkeissä siksi, että Kiiltokin on ponnistanut maailmalle täältä Suomesta. Suomalainen perheyritys edustaa minulle esimerkkiä ja sellaisia arvoja, joita haluan edustaa.”

Mikael Hakalan menestystä MM-kisoissa voit seurata esimerkiksi Frisbeegolf-lajiliiton sivuilta. Lue juttu Mikaelista lajiliiton sivuilta tästä.

Satu Makkonen

Viestintäasiantuntija
Konserniviestintä 
satu.makkonen@kiilto.com 
+358406672226

Laura Heinovaara

Viestintäpäällikkö​
laura.heinovaara@kiilto.com
+358 50 5969424

Avainsanat: