Hajusteeton vai hajuton pyykinpesuaine?

Report this content

Eräänä päivänä istuessani täydessä linja-autossa vastakkaisella penkillä istuva henkilö pyysi ikkunapaikalla istuvaa vierustoveria vaihtamaan paikkaa hänen kanssaan. Täydessä linja-autossa paikkaa ei päässyt vaihtamaan pidemmälle. Häntä alkoi yskittää ja aivastuttaa, koska vieressä käytävällä seisoi henkilö, jolla oli vahvan tuoksuista hajuvettä. Samankaltaisen reaktion olisi yhtä hyvin voinut aiheuttaa vaatteisiin jäänyt voimakas pyykinpesuaineen tuoksu. Ikkunapaikalle siirryttyään henkilö kiitteli ja kertoi olevansa vakavasti tuoksuyliherkkä. Tuoksuyliherkkyys näkyy arjessamme, eikä se ole nykyään kovin harvinaista. Allergia- ja astmaliiton mukaan väestöstämme 10 – 40 % kärsii tuoksuyliherkkyydestä. Tämän myötä on lisääntynyt tarve miedon tuoksuisille ja hajusteettomille tuotteille. Joskus miedon tuoksuinenkin tuote voi olla liian vahva, jolloin halutaan valita varman päälle ja ostaa hajusteeton tuote, mutta mitä itse asiassa hajusteettomalta tuotteelta odotetaan? Saisiko tuotteessa olla minkäänlaista hajua vai oletetaanko, että hajusteeton tuote on myös hajuton tuote?

Täysin hajutonta tuotetta on vaikea löytää, sillä tuotteissa käytetyillä raaka-aineilla on yleensä ominaistuoksunsa. Varsinkin saippuat ja muut pinta-aktiiviset aineet aiheuttavat hajusteettomille tuotteille niiden tyypilliset ominaistuoksut. Jotkut raaka-aineet voivat aiheuttaa pistävää tai tunkkaista hajua ja jotkut raaka-aineet voivat muuttaa tuotteen miellyttävän hedelmäisen tai raikkaan tuoksuiseksi. Jos on esimerkiksi käyttänyt klooripitoisia puhdistusaineita, tietää, että tällaisella tuotteella voi olla hyvinkin vahva kloorinhaju, vaikka tuote olisi merkitty hajusteettomaksi. Tuotteen merkitseminen hajusteettomaksi auttaa hajusteallergiasta kärsiviä löytämään itselleen sopivan tuotteen, mutta tuoksuyliherkkyydestä potevalle hajusteeton ei välttämättä kerro kaikkea. Tuotekehittäjänä en joudu pohtimaan pelkästään yksittäisten aineiden tuoksua vaan myös sitä, miten aineet vaikuttavat toistensa tuoksuihin lopullisessa tuotteessa. Toisinaan jopa jo pienillä muutoksilla saadaan aikaiseksi täysin erilainen lopputuoksu.

Etsitäänkö oikeastaan tuotetta, joka ei jätä tuoksua tekstiileihin pesun jälkeen? Hyväksytäänkö hajusteeton tuote, jos osa raaka-aineista tuoksuisikin vaikkapa hieman hedelmäiselle ja peittäisi muiden epämiellyttävän tuoksuisten raaka-aineiden hajun? Normaalisti pyykinpesuaineiden tuoksua muokataan hajusteilla. Pyykinpesuaineiden hajusteet ovat yhdisteitä, joiden on tarkoitus jäädä tekstiileihin kiinni ja vapauttaa tuoksua vielä pesun jälkeenkin. Hajusteilla voidaan myös luoda vääriä mielikuvia puhtaudesta. Varsinkin miedosti hajustettujen tuotteiden osalta kuulee toisinaan kysyttävän ”Tuleeko pyykkini puhtaaksi, vaikka siihen ei jää tuoksua?”. Sen sijaan miedosti tuoksuvien pinta-aktiivisten aineiden ei ole tarkoitus jäädä kiinni tekstiileihin. Ne osallistuvat pesuprosessissa lian irrottamiseen ja huuhtoutuvat huuhteluveden mukana pois tekstiileistä. Tätä ominaisuutta voisi hyödyntää myös seurattaessa pesuaineen huuhtoutuvuutta tekstiileistä tai arvioidessa käytetyn huuhteluveden määrää. Jos pesukoneesta otettavassa pyykissä on vielä hedelmäistä tuoksua, ei pesuaine ole huuhtoutunut kunnolla. Tällaisten yhdisteiden avulla voidaan siis muokata tuotteen ominaistuoksua ilman, että vaikutetaan pestyn pyykin tuoksuun.

Tuoksuyliherkkyyden toimintatavasta on toistaiseksi vain vähän tietoa, joten on vaikea arvioida, voiko esimerkiksi hedelmäisen tuoksuinen pinta-aktiivinen aine aiheuttaa myös samoja allergiaperäisiä reaktioita tuoksuyliherkissä kuin hedelmäisen tuoksuisen hajusteen käyttö. Herkistyykö tuoksuyliherkkä tietynlaiselle kemialle vai tietyn tyyppiselle tuoksulle? Tästä syystä hajusteettomista tuotteista pyritään tekemään mahdollisimman hajuttomia, jolloin vältetään mielikuvat tuotteen sisältämästä hajusteesta. Näin myöskään hajusteettomien tuotteiden ostajille ei tule pettymyksiä, jos he olivatkin oikeastaan etsimässä lähes hajutonta tuotetta.

Hajusteeton tuote ei selvästikään ole yksiselitteinen asia. Kun ostaa hajusteettoman tuotteen, voi olettaa saavansa jonkun seuraavanlaisista tuotteista. Hajuton tuote, johon ei ole lisätty hajustetta ja sen raaka-aineet ovat joko hajuttomia tai kumoavat toistensa hajun. Miedon hajuinen tuote, johon ei ole lisätty hajustetta, mutta se sisältää raaka-aineita, jotka aiheuttavat tuotteelle ominaisen hajun. Miellyttävän tuoksuinen tuote, johon ei ole lisätty hajustetta, mutta normaali ominaistuoksu on peitetty miellyttävän tuoksuisilla yhdisteillä, joita ei kuitenkaan lueta hajusteiksi. Hajusteetonta tuotetta ostaessa ei siis voi aina olettaa saavansa hajutonta tuotetta. Pitääkö kuivaan pyykkiin ylipäätänsä jäädä tuoksua vai voisiko tulevaisuudessa miellyttävän miedolta tuoksuvat pinta-aktiiviset aineet tai muut vastaavat yhdisteet korvata jopa kokonaan hajusteet pyykinpesuaineissa?

Tomi Peltonen
Tuotekehityskemisti
KiiltoClean Oy

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit