Ideat kiteytyvät palveluiksi - Kiilto Up synnytti uusia innovaatioita

Report this content

Kiilto tukee laajaa tutkimus- kehitys- ja innovaatiotyötään myös henkilöstön oman innovaatiokilpailun avulla. Tänä vuonna kisan voitti palvelu, joka nopeuttaa liimauksia ja varmistaa niiden laadun.

Tämänvuotisen Kiilto Up -innovaatiokilpailun on voittanut palvelukonsepti, jossa sensori mittaa kerrosrakenteen liimauksen kuivumista.

Voittajatiimin vetäjä, Kiillon tuotekehityksessä Head of RDI:na työskentelevä Soilikki Kotanen kertoo, että ratkaisun avulla liimausprosesseja voidaan huomattavasti nopeuttaa:

”Sensori kertoo tarkasti, milloin rakenteen liimaus on kuivunut niin, että sitä on turvallista alkaa työstää pidemmälle. Yleensähän, koska kuivumiseen vaikuttavat ympäristön lämpötila- ja kosteusolosuhteet, liimauksessa ovat käytössä varsin pitkät varoajat.”

Ratkaisun avulla voidaan varmistaa myös kaikkien linjalta valmistuvien elementtien liimauksen laatu.

Voittajaratkaisussa asiakkaalle tarjotaan joko kertaluonteista tehdaskonsultointia ja sen yhteydessä tehtäviä sensorimittauksia tai jatkuvaluonteisempaa liimauksen digitaalista laadunvarmistuspalvelua.

Soilikki Kotasen lisäksi ratkaisun suunnitteluun osallistuivat Kiillolta RDI Manager Tapani Harjunalanen sekä Business Support Officer Katja Suuriniemi.


Katja Suuriniemi (vas.), Tapani Harjunalanen ja Soilikki Kotanen muodostivat Kiilto Up 2021:n voittajajoukkueen.

Ideat esiin ja jatkokehitykseen

Kiilto Upin vetäjä Jussi Hannula kertoo, että Kiillon omalle väelle suunnattu innovaatiokilpailu järjestettiin tänä vuonna jo kolmatta kertaa.

”Kiillossa tehdään paljon tutkimus- ja tuotekehitystyötä, ja hyviä oivalluksia syntyy ympäri taloa. Innovaatiokilpailun tavoitteena on nostaa ideoita esiin ja auttaa niitä eteenpäin. Kilpailussa myös eri maissa, kaupungeissa ja tiimeissä työskentelevät ihmiset voivat yhdistää voimansa.”

Hannulan mukaan palveluliiketoiminta on tärkeä strateginen suunta Kiillolle, jonka takia se valittiin kilpailun teemaksi. Finaaliin valitut konseptit olivat korkeatasoisia ja kaikki potentiaalisia ideoita Kiillon uudeksi liiketoiminnaksi.

Kilpailun kakkospalkinnon voitti ammattikeittiöiden toiminnan resurssi- ja energiatehokkuutta lisäävä auditointipalvelu. Ratkaisuun liittyy myös keskitetty portaali muun muassa teknisille ylläpitoraporteille.

Kolmospalkinto myönnettiin pinnoituspalvelulle, jonka avulla voidaan esimerkiksi pidentää eri pintojen puhdistusvälejä. Tarkoitukseen suunnitelluilla erikoispinnoitteilla pystytään muun muassa estämään graffitien tarttumista pintoihin tai lisäämään aurinkopaneelien tehoa.

Asiakkaita mahtuu vielä mukaan pilottivaiheeseen

Soilikki Kotanen kertoo, että liimauksen digitaalista laadunvarmistuspalvelua kehitetään tällä hetkellä pidemmälle.

”Haastattelimme jo alkuvaiheissa asiakkaitamme ja keräsimme heidän kokemuksiaan ja toiveitaan. Nyt pilottivaiheessa mukaan mahtuu vielä lisää asiakkaita – eli kerroslevyvalmistajia, jotka käyttävät kaksikomponenttista polyuretaaniliimaa”, hän vinkkaa.

Kotanen uskoo vakaasti, että sensorit ovat liimauksen tulevaisuus ja uusi normaali. Hän ottaa vertauskohdaksi urheilukellot.

”Kyllä ilman urheilukelloakin voi urheilla ja nukkua. Mutta ilman kelloa ei osaa enää olla, kun sitä kerran käyttää. Se antaa niin paljon hyödyllistä tietoa” hän kuvailee.

Video: Kiilto Up 2021 -voittajaehdotus nopeuttaa liimausta ja varmistaa sen laadun

Avainsanat: