• news.cision.com/
  • Kiilto/
  • Insta ja Kiilto tekevät jälleen yhdessä hyvää nuorten mielenterveyden puolesta

Insta ja Kiilto tekevät jälleen yhdessä hyvää nuorten mielenterveyden puolesta

Report this content

Pitkittynyt koronaviruspandemia on lisännyt nuorille suunnattujen mielenterveyspalveluiden kysyntää entisestään. Pirkanmaalaiset pitkän linjan perheyritykset, Insta ja Kiilto, päättivät toistaa myös tänä vuonna keväällä 2020 toteutetun hyväntekeväisyysyhteistyön, jonka kohteen yritysten henkilöstöt saivat päättää.

Kymmenen tuhannen euron lahjoitus osoitettiin äänestyksen tuloksena myös tänä vuonna Nuorten mielenterveysseura Yeesi ry:lle, joka tekee voimavaralähtöistä mielenterveystyötä ja edistää nuorten hyvinvointia.

"Koronan vuoksi olemme olleet poikkeavassa tilanteessa pitkään, ja sen vaikutukset näkyvät nuorten hyvinvoinnissa. Huoli nuorten mielenterveydestä on aito ja ajankohtainen asia. Siksi olen erityisen iloinen siitä, että valinta kohdistui tänäkin vuonna juuri Yeesi ry:hyn. Näin voimme jatkaa viime keväänä alkanutta yhteistyötä järjestön kanssa. Koen, että Yeesin kautta lahjoituksemme kohdistuu hyvin konkreettisesti apua ja tukea tarvitsevien auttamiseen”, sanoo Kiillon brändi- ja viestintäjohtaja Eeva Solja.

Keskustelupalvelu tukee nuorten mielen hyvinvointia

Lahjoitus ohjataan Sekasin-ryhmächat-toiminnan mahdollistamiseen.

"Koronapandemia on lisännyt nuorten kokemaa kuormitusta, ja kysyntä Yeesin toiminnalle on kasvanut. Tähän kasvaneeseen tarpeeseen vastataksemme tarvitsemme apua, jota Insta ja Kiilto jälleen tarjoavat. Sekasin-chat on valtakunnallinen, laajasti avoinna oleva 12–29-vuotiaille tarkoitettu keskustelupalvelu, joka tukee mielen hyvinvointia ja mielenterveyden ongelmista selviämistä. Yeesissä tehtävä ryhmächat puolestaan helpottaa jonotusajan kulumista mielekkäämmin ja mahdollistaa vertaistuen nuorten kesken, Yeesi ry:n toiminnanjohtaja Sonja Raunio kertoo.

 

Sonja Raunio


Insta Groupin hallituksen varapuheenjohtaja Niklas Mattssonin mukaan on hienoa, että nuorten syrjäytymisen ehkäisemistä haluttiin jatkaa.

"Koronaviruksen aiheuttamat ongelmat kasvavat kriisin pitkittyessä. Avun tarve on akuuttia henkisen kuormituksen kasvaessa. Henkilöstömme selvästi näki tämän työn jatkamisen tärkeyden", Mattsson toteaa.

Mikä on Yeesi ry?

Suomen ensimmäinen valtakunnallinen nuorten mielenterveysseura Yeesi ry. on nuorisojärjestö, joka edistää nuorten mielenterveyttä nuorilta nuorille -periaatteella. Yeesi tekee tavoitteellista ja osallistavaa yhteistyötä nuorten mielenterveyden hyväksi.
 
"Olemme olemassa, jotta nuoret saavat edellytyksiä, taitoja ja mahdollisuuksia vahvistaa omaa sekä toisten nuorten mielenterveyttä arjessa ja yhteiskunnassa", kiteyttää Raunio.

"Elämään kuuluu erilaisia vaiheita, joissa voimavaramme kuluvat ja kertyvät. Nyt jos koskaan ihan jokainen meistä tarvitsee tukea pitääkseen huolta omasta mielenterveydestään."

 

Lisätiedot:
 

Eeva Solja
Brändi- ja viestintäjohtaja
Kiilto Family Oy
eeva.solja@kiilto.com
050 5020 501

Niklas Mattsson
Hallituksen varapuheenjohtaja
Insta Group Oy
niklas.mattsson@insta.fi

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia